Lähetä kaverille
Anna palautetta
Kuva: – Hammaspesujen vahtiminen on sitä syvintä kasvatustyötä. Lapset ovat vastaanottavaisia, kun heitä kunnioittaa ja pitää tasavertaisina. Ei kaveriperiaatteella, mutta lämpimästi ja välittävästi. Tämä on haastavaa työtä, mutta siinä on myös toivoa, sanoo Eija Juote.
|
Lastensuojelulaitos Varatie Oy:ssä on käynnistynyt juuri mittava koulutus koko henkilökunnalle. ”Voimavarakeskeinen perhetyö lastensuojelussa” on henkilökunnan opintojen aiheena vuoden ajan kahtena päivänä kuukaudessa. Lähikoulutus järjestetään paikanpäällä yrityksessä ja sen vetäjänä toimii sosiaalityöntekijä ja lastenpsykoterapeutti Pekka Holm. Juotteen johtamisfilosofiaan kuuluu ihmisten ”oman pääoman” kerryttäminen. Tietotaito jää ihmiselle, vaikka työpaikka vaihtuisikin. Työtä voi tehdä myös iloiten eikä vain jaksamisen äärirajoilla. Rauhallisuus luo turvallisuuttaVaratie Oy:ssä on tällä hetkellä 18 paikkaa. Koulussa, jossa on 13 oppilasta, työskentelee kaksi opettajaa ja kolme koulunkäyntiavustajaa. Lapset tulevat useimmiten moniongelmaisista perheistä. Heillä on usein psykiatrisia ongelmia ja lähes kaikilla jonkinlainen lääkitys. Siksi Varatien henkilökunnan sosiaalipuolen osaajia osallistuu tammikuussa alkaneeseen lääkehoidon täsmäkoulutukseen Koulutuskeskus Tavastiassa. Varatiellä on töissä kolmisenkymmentä henkilöä, joista 28 on kuukausipalkkalaisia. Taloudellisista riskeistä huolimatta yritys on halunnut palkata vakituista väkeä. Näköalattomuus yhteiskunnan ongelmanaNuorten pahoinvoinnista puhutaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Juotteen mielestä koko yhteiskunnassa on näkyvissä tietynlaista näköalattomuutta. Lastensuojeluperheissä ilmiö sitten kärjistyy. Lastensuojelulaitoksessa varmistetaan, että lapsi käy koulua ja haetaan elämälle rytmi. Pikkuhiljaa nuori oppii itse pitämään kiinni arjen rutiineista. Hän saa suunnata energiansa omaan elämäänsä eikä perheen ongelmiin. Kontakti kotiin on silti tärkeä asia.
|