Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Rakennemuutossuunnitelma antaa iskukykyä


 

Rakennemuutossuunnitelma sisältää toimenpiteitä, joilla minimoidaan vaikean taloudellisen tilanteen aiheuttamia vaikutuksia yrityksissä. Suunnitelman tärkein tehtävä on pitää vapautuva työvoima ja asukkaat seudulla, sillä ennusteen mukaan jo muutaman vuoden kuluttua työvoiman kysyntä ylittää taas tarjonnan. Rakennemuutossuunnitelman yhtenä tarkoituksena on mahdollistaa työttömäksi jäävien uudelleentyöllistyminen, vaihtoehtoina huomioidaan myös koulutus tai yrittäjyys. Vapautuviin toimitiloihin pyritään saamaan uutta tai seudulle siirtyvää yritystoimintaa mahdollisimman nopeasti toiminnan päättymisen jälkeen.

– Tämä on vähän kuin kunnallinen elvytyspaketti. Suunnitelma ja toimenpiteet on mietitty valmiiksi, iskuryhmä on tarvittaessa valmiina, Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Jouni Haajanen sanoo.

Rakennemuutoksessa olevan yrityksen järjestäytyminen eri toimijoiden kanssa on tärkeää. Mukana ovat TE-toimisto, Kehittämiskeskus Oy Häme, Hämeen Yrittäjät, Hämeen kauppakamari sekä koulutuspuolelta Hämeen ammattikorkeakoulu ja Koulutuskeskus Tavastia. Rakennemuutosyritykselle tehdään toimenpidesuunnitelma, jossa avainasemassa on yhteistoiminta yrityksen kanssa.

Esimerkkejä toimenpiteistä rakennemuutoksessa:
TE-toimiston toimenpiteitä
: muutosturva, työnvälitys, työpaikkojen etsintä, työvoimakoulutus, koulutukseen ohjaus, työllistämis- ja rekrytointituet, yrittäjäkoulutus ja starttiraha aloittaville yrittäjille.
Kehittämiskeskuksen/kuntien toimenpiteitä: yritysharavakyselyn käynnistäminen helmikuun alussa, elinkeinostrategian tarkennus, tontti- ja toimitilatarjonnan tehostaminen, toimitilarakentamisen aktivointi, seudun markkinointi, hanketoiminnan kohdistaminen työllistäviin hankkeisiin (EU-hankkeiden kuntaraha), kasvuyrityspalvelu yhteistyössä TE-toimiston ja Finnveran kanssa, valtion alueellistamistoimet, kansainvälistymisen edistäminen, kuntien rakennusinvestointien toteutus budjetin mukaisesti sekä listan laatiminen uusista investoinneista mahdollista valtion rakennemuutosrahoitusta varten, hallinnollisen ”elinkeinokonsernin” muodostaminen
Hämeen uusyrityskeskus: uusien yritysten perustaminen
Seudun oppilaitokset: koulutuksen voimavarojen suuntaaminen
Innosteel: seudun merkittävimmän teollisuuden alan kone- ja metalliteollisuuden kehittäminen, koulutus- ja tuotekehitys

Innosteel Factory Oy:n kone- ja laitekanta siirretään Innoparkin omistamaan FMS-palveluyhtiöön, mikä edellyttää kaupungin elinkeinorahaston varojen käyttöä. Järjestely mahdollistaa koneiden joustavan käytön eri toimijoiden kesken ja vapauttaa Innosteel Factory Oy:n resursseja yritysten tuotekehitykseen ja koulutukseen.

Työelämään siirtymisen helpottamista ja nuorisotyöttömyyden ehkäisyä varten perustetaan työryhmä, jossa on edustettuna työnantajat, poliittiset ryhmät ja kaupungin edustajat.

– Olemme varautuneet tilanteeseen ”taantuma-ajan työkalupakilla”. Yksi tärkeimpiä on niin sanottu yritysharava; kaikki seudun noin 4 500 yritystä käydään läpi ja selvitetään niiden tilanne ja tarpeet. Ilman näitä perustietoja on vaikea tehdä asioille mitään, Haajanen kertoo.

Yritysharavasta lisää tietoa Kehittämiskeskus Oy Hämeen helmikuun sähköisessä kirjeessä.

Rakennemuutossuunnitelma suuri1.jpg : 41.3564453125Kb

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva: Kokemukset valtakunnallisilta rakennemuutospaikkakunnilta kertovat, että vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen varautuminen, nopea reagointi ja toimijoiden yhdensuuntaiset sekä tarpeeksi mittavat toimenpiteet ovat helpottaneet selviämistä yrityksissä. Kuvassa Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Jouni Haajanen, kaupunginjohtaja Tapani Hellstén ja Hämeenlinnan seudun TE-toimiston johtaja Harri Jokinen.

 


Palaa etusivulle