Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
|
Virvelinrannan palvelukeskittymä valmistuu Hämeenlinnaan ensi vuoden marraskuussa. Se tulee tarjoamaan hoito-, tutkimus-, koulutus-, kongressi- ja erilaisia yrityspalveluja vaikeavammaisille ihmisille. Kehitysvammaisten palveluiden asiantuntijakeskeisestä suunnittelusta on siirrytty pitkän prosessin tuloksena kysymään kehitysvammaisilta ja heidän omaisiltaan, mikä heille on parasta. Hämeenlinnan seudun kehitysvammaisten tuki ry:n Timo Lahtinen iloitsee tilanteesta silminnähden. Seminaarissa kuultiin lisäksi muun muassa rakennusprojektin etenemisestä, Malike-toimintavälineistä ja Kehittämiskeskuksen yrityspalveluista. Yllätyksenä nähtiin Hamkin Wetterhoffin muotoilun koulutusohjelman opiskelijoiden Virvelinrantaa koskevia suunnitelmia, joissa on hyödynnetty kehitysvammaisten taiteilijoiden töitä. Opiskelijat kertoivat myös kehitysvammaisille suunnittelemistaan vaatteista, joiden he toivoivat erityistarpeista huolimatta kuvastavan käyttäjänsä persoonallisuutta. Innovaatiosetelit porkkanaksi ideointiinValtakunnallisen aluekeskusohjelman hyvinvointiverkostossa toimii viiden maakunnan yhteishanke LEHTI, josta Hämeenlinnan seudulla on käynnistynyt osahanke VAPA. LEHTI-hankkeessa ovat mukana Hämeenlinnan, Lahden, Etelä-Karjalan ja Kouvolan ja Turun seutu sekä Itä-Uusimaa. Hanketta rahoitetaan Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta, ja sen koordinoinnista vastaa Lahden Yrityspuisto Oy. Hankkeen puitteissa tullaan kehittämään seudun hyvinvointialan yrittäjyyttä, yrityspalveluita sekä kokeilemaan hyvinvointialalle innovaatioseteleitä. Toiminta kytkeytyy vahvasti resurssikeskus Virvelinrantaan vahvistaen toimijoiden, yritysten ja eri sektoreiden välistä yhteistyötä. Rahaa innovaatioseteleihin on varattu 100 000 euroa. Summa jaetaan yrityksille 3 000– Mahdollisuus alan yrittäjälleVirvelinranta avaa uudenlaisen areenan toimia vammaispalvelualan kehittämisen ytimessä, hyödyntää laajoja verkostoja, oppilaitosyhteistyötä, t&k-toimintaa ja mainiota sijaintia. Palveluiden lisäksi keskuksessa tulee toimimaan myös yhdistyksiä, oppilaitoksia, kehittämisorganisaatioita ja yrityksiä. Vanajaveden rannalla sijaitsevaan Virvelinrantaa haetaan edelleen hyvinvointipalveluita tuottavia organisaatioita. Tarjolla on 10–150 neliön kokoisia yritystiloja valtakunnallisessa palvelukeskuksessa. Kysy lisää! Virvelinranta-hankkeessa ovat mukana Kehittämiskeskus Oy Häme, Hämeenlinnan seudun aluekeskusohjelma ja Sosiaalikehitys Oy. Lisätietoja: Outi Myllymaa, 045 127 1702, outi.myllymaa@sosiaalikehitys.com |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|