Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Tutkimusrahoitus takaa tuloksen


tutkimusrahoitus suuri.jpg : 32.7548828125Kb

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Kuvassa mitataan kasvihuonekaasujen (eli hiilidioksin ja metaanin) vuota (= flux) ilmakehään Evon Valkea-Kotisen järvellä. Mittauksessa seurataan kelluvaan pleksistä tehtyyn kammioon kerääntyvän kaasun pitoisuutta ajan suhteen. Näin saadaan laskettua järvestä ilmakehään siirtyvän hiilidioksidin ja metaanin määrä aikayksikköä kohti.

 

Ekologi ja Helsingin yliopiston biotieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä akatemiaprofessori Ilkka Hanski on saanut viisivuotisen johtavan tutkijan tutkimusrahan European Science Foundationilta. Lammin biologisen laitoksen tutkimushallin tarjoamat erinomaiset tutkimusedellytykset vaikuttivat merkittävästi määrärahan myöntämiseen.

Kehittämiskeskus Oy Häme on ollut aluekeskusohjelman kautta mukana tukemassa Lammin biologisen aseman toiminnallisuutta rahoittamalla sen ympäristötutkimuksen professuuria. Teknologiakeskus Innopark Oy puolestaan toteuttaa teknologiakyläkonseptia, jonka puitteissa on rakennettu teknologiakylä Lammin biologiselle asemalle.

Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) myönsi miljoonarahoitusta muun muassa syövän, ilmakehän, matemaattisten epätasapainoilmiöiden tutkimushankkeille.
Ilkka Hanski johtaa kansallista metapopulaatiobiologian huippuyksikköä, joka tutkii pohjoisten metsien biodiversiteettiä ja erityisesti pirstoutuneissa elinympäristöissä eläviä lajeja. Tuloksia hyödynnetään muun muassa kansainvälisessä ja kansallisessa suojelualuesuunnittelussa, joka edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Mikä on FinLTSER?

Suomen pitkäaikaisen sosioekologisen ekosysteemitutkimuksen verkosto eli FinLTSER on viiden Helsingin yliopiston laitoksen ja/tai -konsortion sekä neljän muun yliopiston tai tutkimuskonsortion koordinoima tutkimusverkosto. Nämä kaikkiaan yhdeksän niin sanottua LTSER-aluetta ovat monitieteisiä pitkäaikaisia tutkimusaikasarjoja tuottavia yhteenliittymiä.

Helsingin yliopiston koordinoimien viiden LTSER-konsortion vastaavat laitokset ovat Lammin biologinen asema, Tvärminnen eläintieteellinen asema, Sosiaalipolitiikan laitos, Metsäekologian laitos sekä Soveltavan biologian laitos. Jokaiseen konsortioon kuuluu useita muita yliopistoja ja/tai tutkimuslaitoksia. FinLTSER on saanut ilmastonmuutoksen sosioekologiaa koskevaan hankkeeseen kolmen miljoonan euron rahoituksen vuosille 2009–2011. Helsingin yliopiston LTSER-konsortiot toteuttavat tästä 900 000 eurolla omat osionsa.

FinLTSER tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle

Opetusministeriö myönsi Tieteellisten seurojen valtuuskunnalle aiemmin tänä vuonna määrärahan kansallisen tutkimuksen infrastruktuurikartoituksen toteuttamiseen (olemassa olevat infrat) ja tiekartan (uudet infrat) valmisteluun. Valmistelu on edennyt ja ja FinLTSER on hyväksytty kansallisen tutkimusinfrastruktuurin tiekartalle. Se on lisäksi identifioitu kansallisen tason infrastruktuuriksi. Asia etenee tiede- ja teknologianeuvoston käsittelyyn alkuvuodesta 2009. Tiekartalle pääsy ei merkitse rahoituksen saamista, mutta on ehto sille.

– Parhaassa tapauksessa kyse on todella merkittävästä panostuksesta tutkimusinfraan, ja mikä parasta pitkällä aikavälillä. Nyt voisi olla oikea aika myös aluetoimijoiden reagoida – Lammin alueen LTER on ollut jo muutaman vuoden "listoilla", mutta konkreettista etenemistä ei ole tapahtunut. Verkoston kannalta se olisi merkittävä asia. Itse näen "hankkeen" yhtenä HOC-idean konkretisointina, sanoo ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvola Lammin biologiselta asemalta.

Pääsy kansalliseksi tutkimusinfrastruktuuriksi merkitsee huomattavaa pitkäaikaista lisärahoitusta Helsingin yliopiston niille toiminnoille, jotka on sisällytetty FinLTSER-aloitteeseen (biologisten asemien tutkimustyö, SMEAR-tutkimustyö Hyytiälässä, kaupunkiekologian tutkimus, maatalousekosysteemien sosioekologinen tutkimus).

 

www.helsinki.fi/lammi/


Palaa etusivulle