Lähetä kaverille
Anna palautetta
Kuva: Janakkalan Rehakassa sijaitsevalla Villa Göösillä on majoitus-, kokous- ja juhlatilat sekä oma kappeli, joka on entinen viljakuivaamo. Kappeliin mahtuu kolmisenkymmentä hiljaisuuden ystävää. Villa Göös on auki läpi vuoden. (Kuvaaja Laura Vuoma)
|
Matkailuyrityksille ja –toimijoille tehdyssä kyselyssä tavoitettiin 69 vastaajaa Hämeenlinnan seudulta. Vastaajista 74 prosenttia oli yritysten edustajia ja julkisen yhteisön sekä kolmannen sektorin edustajia oli molempia 13 prosenttia. Kyselyn mukaan yhteismarkkinointi kehittämisorganisaation kanssa koettiin erittäin tärkeäksi. Myös kehittämisrahoitus, osaamisen kehittäminen ja asiantuntijapalvelut nousivat kyselyssä tärkeiksi osa-alueiksi toimittaessa kehittäjäorganisaation kanssa. Eniten apua yrityksen toiminnan kehittämiseen kaivattiin markkinoinnin, myynnin, tuotteistamisen sekä uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseksi. Kyselyssä arvioitiin myös toteutuneita Häme-teemoja sekä markkinointitoimenpiteitä. Häme –teemoista erinomaisina tai erittäin tärkeinä pidettiin KokousHämettä (63 %), GolfHämettä (40 %), PuuhaHämettä (31 %) ja EräHämettä (15 %). Tärkeimpänä markkinointikanavana vastaajat pitivät Häme.fi-sivuja (93 %), toisena tulivat messut (89 %) ja kolmantena suoramarkkinointi (87 %). Maakunnalliset esitteet ja KokousTarmo.fi olivat sijalla neljä (72 %). Seudulliset esitteet olivat sijalla viisi (65 %). Tulevaisuuden tavoitteita ja toimenpiteitäTulevaisuuden tavoitteista vastaajat pitivät tärkeimpinä uusien asiakassuhteiden syntymistä, liikevaihdon kasvua, uusien palvelukokonaisuuksien rakentamista, kannattavuuden parantamista, uusien asioiden oppimista ja pääsyä nopeammin uusiin jakelukanaviin. Eniten tulevaisuuden näkymiin vaikuttavat kyselyn mukaan erilaistuminen, hinnoittelu, asiakkaiden tarpeiden huomioiminen, asiakaspalvelu, imago ja tunnettuus. Kyselyn tuloksia on hyödynnetty vuoden 2009 markkinointitoimenpiteiden suunnittelussa. Ensi vuonna matkailumarkkinoinnin työvälineinä toimivat hyviksi todetut Hämeenlinnan kaupunki ja seutu –esite ja -kartta sekä palveluhakemisto eri kielillä. Jo saatuja asiakassuhteita ylläpidetään KokousHäme-esitteen ja nettisivujen, kuten www.hameenlinna.fi, www.kokoustarmo.fi ja www.hame.fi sivujen kautta. Kasvua haetaan uudella tabloid-julkaisulla, joka ilmestyy kolme kertaa vuonna 2009. Kohderyhminä lehdille tulevat olemaan ryhmät, yksittäiset matkailijat ja perheet sekä kokousryhmät. Lehti tullaan teemoittamaan kohderyhmien mukaan ja sen jakelu kohdistetaan pääkaupunkiseudulle. Kasvua haetaan myös muun muassa Matka 09 -messuilta, Valkeakosken Asuntomessujen majoittujista sekä mahdollisella teemakohtaisella ilmoittelulla.
|