Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Wellbeing vie harppauksen edelle muita


Hyvinvointitoimialan määrittäminen ei ole aivan yksinkertaista. Aluekeskusohjelmassa termi määritellään laaja-alaisesti käsittäen hoito- ja hoivatyön sekä näihin tiiviisti liittyvän palvelutuotannon, hyvinvointimatkailun, liikunta- ja kulttuuritoimialan. Lisäksi joukkoon lasketaan edellisiin liittyvä väline- ja varusteluvalmistustuotanto. Alan yrityksiä on perustettu viime aikoina paljon.
– Selkeätä määritelmää ei edes tarvita, vaan se on hienoa, että toimitaan rajat ylittävässä yhteistyössä. Alat vaihtelevat nukketeatterista päiväkotitoimintaan. Tällä tulkinnalla mekin olemme osa hyvinvointialaa, sanoo Sosiaalikehitys Oy:n tutkija Anu Saarinen.

ESR-rahoitteista Wellbeing-hanketta hallinnoi Sosiaalikehitys Oy. Mukana ovat myös Hämeen liitto, joka hoitaa hankkeen tiedottamisen ja markkinoinnin, European ProClusters Association EPROCA, Hämeen ammattikorkeakoulu ja muita alueen toimijoita. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Sosiaalikehityksen Mika Anttila. Hankkeen aikana on tarkoitus saattaa vauhtiin alueen hyvinvointitoimialan kehittyminen pitkällä tähtäimellä.
– Hanke toteutetaan seuraavan parin kuukauden aikana. Rahan avulla päästään ottamaan toimialan kansainvälistymisessä harppaus, jota muut eivät Suomessa vielä ole tehneet. Finprokin on kiinnostunut yhteistyöstä juuri tämän kansainvälistymisnäkökulman vuoksi, Saarinen sanoo.

Wellbeing-hankkeen kuusi toimintateemaa

1.) Tehdään selvitys toimialan professuurin mahdollisuuksista ja edellytyksistä
2.) Yhteistyö-caset työelämän ja oppilaitosten sekä luovien alojen ja hyvinvointitoimialan yhteistyö (esimerkkinä Hamk – Virvelinranta)
3.) Selvitystyö toimialan kansainvälistymisestä Kanta-Hämeessä
4.) Kansainvälisyyteen liittyen, analyyttinen kartoitus toimijoiden kv-verkostoista ja niiden tulevaisuudesta
5.) Matkailun, luovan toimialan ja hyvinvointisektorin kansainvälisen klusteriforumin suunnittelu ja valmistelu (15.–16.6. Aulangolla, EPROCA mukana)
6.)Luovilla aloilla käytössä olevan yritys- ja innovaatiopalvelumallin pilotointi hyvinvointisektorille

Hankkeen tuloksena on tarkoitus vahvistaa hyvinvointialan asemaa. Vaikutukset nähdään hankkeen aikana ja sen jälkeen osaamisen lisääntymisenä, yritys- ja innovaatiotoiminnan sekä uusien yrittäjyyden muotojen syntymisenä.
– Yhteistyöverkostojen syventäminen ja kehittäminen esimerkiksi yritysvierailuiden ja ideoiden vaihtamisen muodossa on melko uutta tällä toimialalla. On myös mielenkiintoista saada selvitys siitä, ovatko organisaatiot kiinnostuneita kansainvälistymisestä, mitä kansainvälistyminen yleensä alalle merkitsee, onko sitä ja mitä tarpeita siihen on, sanoo Hämeen liiton Outi Myllymaa.

Esimerkkinä rajapinnan yhteistyöstä voisi toimia Hämeen ammattikorkeakoulun tekstiilisuunnittelijaopiskelijoiden vaatemallisto kehitysvammaisille. Vammaispalveluiden keskukseen Virvelinrantaan liittyen on meneillään muitakin vastaavia projekteja ja keskus toimii hankkeen malliympäristönä.

Seminaari alan uusista suunnista

Toukokuun 8. kello 8.30–11.30 järjestetään Verkatehtaalla maakunnallinen ”Hyvinvointiyrittäjyyden kehittäminen” -seminaari, jossa käsitellään hyvinvointitoimialan uusia suuntia. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki alan toimijat ja yrittäjät. Seminaari on osa Euroopan pk-yritysviikkoa.

Kansainvälistymiseen tuovat näkökulmiaan Finpron johtava konsultti Sanna Hartman ja Hämeen liiton Outi Myllymaa. Finpron edustajan kanssa on samalla mahdollisuus keskustella kansainvälisyyteen liittyvistä asioista enemmänkin.

Luovasta toimialasta Kanta-Hämeessä puhuvat aluekehityspäällikkö Hannu-Heikki Saarinen Forssan seudun kehittämiskeskus Oy:stä sekä yrityspalvelupäällikkö Ari Räsänen Kehittämiskeskus Oy Hämeestä. Tilaajajohtaja Jukka Lindberg kertoo, mitä kuuluu Hämeenlinnan kaupungille. Alan rajapinnoista ja verkostoista kertoo Akon kansallisen hyvinvointiverkoston koordinaattori Katriina Koskinen.

Alan toimijoilla on mahdollisuus esittäytyä tilaisuuden yhteydessä tuomalla paikalle varatuille pöydille materiaalia tai pystyttämällä paikalle oma ständinsä. Ilmoittautumiset ja esittelypaikkojen varaukset viimeistään 2.5.2009 mennessä anu.saarinen@sosiaalikehitys.com

Wellbeing suuri.jpg : 38.2216796875Kb

Kuva: Outi Myllymaa, Anu Saarinen ja Mika Anttila toimivat Wellbeing-hankkeessa, joka toteutetaan seuraavien kahden kuukauden aikana. Tarkoituksena on lisätä hyvinvointialan kilpailukykyä. (Taustalla pyörii voitokas Hämeen maisemia esittelevä Feelings-dvd, joka voitti kultaa Hampurin kansainvälisillä WorldMediaFestivaaleilla.)

 


Palaa etusivulle