Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
Hauhon, Lammin ja Tuuloksen yrittäjät kutsuttiin Tuulosen kauppakeskukseen, Hämeenlinnan kaupungin palvelupisteeseen aamukahveille huhtikuun alussa. Paikalla oli noin 70 yrittäjää kuulemassa, mitä uusi Hämeenlinna tuo tullessaan, miltä näyttää alueen infra tulevaisuudessa ja miten kehittämisohjelmat toimivat yrittäjien tukena. Tilaisuuden jälkeen yrittäjillä oli mahdollisuus kysyä kaupunginjohtaja Tapani Hellsténiltä, projektipäällikkö Marko Soramäeltä ja Kehittämiskeskus Oy Hämeen edustajilta aluetta ja yrittämistä koskevista asioista. Ei valmista yhdessä yössäTapani Hellstén joutui toteamaan tilaisuuden aluksi, että päivän lehdestä luetut Hämeenlinnan talousluvut eivät aprillipäivästä huolimatta olleet pilaa. Suurkunnassa ja meneillään olevissa rakenteellisissa uudistuksissa hän näki paljon mahdollisuuksia muuttaa asioita oikeaan suuntaan ja miettiä myös sitä, miten kunta- ja palvelurakenneuudistus hyödyttäisi yrittäjiä. Seutukunnallisen vahvistumisen ja työssäkäyntialueen laajuuden hän näki positiivisena asiana. Projektipäällikkö Marko Soramäki kertoi muun muassa katulamppujen inventoinnista, joka on käynnissä kaikissa liitoskunnissa. Kaikki lamput käydään läpi ja rikkinäiset korjataan. Myös liikennemerkit tarkastetaan, jotta ne vastaavat nykyistä tieliikennelakia joka puolella Hämeenlinnaa. Kaikkia liitoskuntia koskeva hoitoluokitusten teko on myös kaupungin ajankohtainen toimi. Soramäki kiitteli Tuuloksen ja sen ympäristön katujen loistavaa kuntoa ja päällystettyjen teiden määrää. Kesällä tehdään vain pieniä asvalttipaikkauksia tarpeen mukaan. |
|
|