Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
Kehittämisavustusta Hämeenlinnan seudun pk-yrityksilleHämeen TE-keskus myöntää kehittämisavustusta lisämäärärahan johdosta syksyllä 2008 myös Hämeenlinnan seutukunnassa sijaitseville pk-yrityksille. Avustus kohdistetaan liiketoimintaosaamisen ja kansainvälistymisen kehittämiseen. Hankkeen kokonaiskustannusten tulee olla vähintään 6000 euroa. Hakemus on jätettävä ennen hankkeen aloittamista. Finnveran vastaanottoajat1.10., 30.10., 27.11., 18.12, Hämeenlinnan seudun yrityspalvelukeskuksessa, Raatihuoneenkatu 17 A 5 krs. Ajanvaraus numerosta 045 773 100 28. Tuulosen neuvontapisteen aukioloajatTuulosen infopiste on auki maanantaista perjantaihin 8.30–16.30. Infopiste sijaitsee kauppakeskus Tuulosen uuden osan aulassa Tuulosraitilla, suoraan uuden pääoven edessä. Yrittäjien aamukahvitYrittäjien aamukahvit ovat joka kuun viimeinen perjantai klo 8-10. Maaseutuyrittäjyysseminaari HämeenlinnassaValtakunnallisessa maaseutuverkoston yrittäjyysseminaarissa nostetaan esille maaseudun yrittäjyyden tulevaisuuden mahdollisuuksia sekä yhteiskunnan roolia maaseutuyrittäjyyden eteenpäin viemisessä. Seuraavana päivänä on opintoretkipäivä, jolloin tutustutaan maaseutuyrittäjyyteen Hämeenlinnan seudulla. Kerro toiminnastasi ja kuulumisistasi Kotikylä-lehdessäHämeenlinnan seudun paikallistoiminnasta kertova Kotikylä-lehti ilmestyy jälleen loka-marraskuun vaihteessa. Toimituksesta vastaa Linnaseudun Kylät & korttelit – hanke. Kylät ja korttelit haastaa nyt kaikki kiinnostuneet kertomaan toiminnastaan ja kuulumisistaan seudun asukkaille – paikallistoiminnan näkökulmasta. Lehteä jaetaan koko Hämeenlinnan seudulla ja lisäksi Kylät ja korttelit kotisivuilla. Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon tilan varaamiseksi. Juttu saa olla enintään yksi A4 ja se tulee toimittaa Linnaseudulle 3.10. mennessä. Lisätietoja: Johanna Henttinen puh. 040 354 3424 tai kylahanke@linnaseutu.fi. Starttipäivä HämeenlinnassaPohjolan Starttipäivillä saat neuvoja, miten pääseet alkuun ja mitä kannattaa ottaa huomioon yritystä perustettaessa. Luentojen välissä yrittäjätorilla on paikalla alan asiantuntijoita. |