Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
Vanaja-salin lavalla nähtiin puhujina brändiosaamisen kehittämiseen erikoistuneen Bra Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Jukka Hakala, Sponda Kiinteistörahaston johtaja Jaakko Holkeri, toimitusjohtaja Risto Kyhälä Realia Groupilta, dosentti Juha Kostiainen Tampereen yliopistosta ja professori Gerald Braun Rostockin yliopistolta. Tapiola Kiinteistöjen toimitusjohtaja Vesa Immonen puolestaan kertoi, että päätavoite INFIRE-tapahtumaan osallistumisessa oli viime vuonna perustetun kiinteistöyrityksen toiminnan tutuksi tuominen. Messulla oli syntynyt jo todellisia kontakteja, sillä erään suuren kiinteistön vuokraamisesta sovittiin alustavasti osastolla. Venäläiset sijoittajat ovat entistä kiinnostuneempia ulkomaisista sijoituskohteista ja vaikuttavat sijoituksillaan myös suomalaisten aluekeskusten kehittymiseen. Venäläisiä investoijaryhmiä oli mukana tapahtumassa, jossa allekirjoitettiin Hämeenlinnan seudun ja Pietarin alueen välinen yhteistyösopimus. INFIRE 2008 -tapahtuman järjestivät CapMan Group, Veraventure Oy, SEKES, Kuntaliitto, Suomen Aluekeskusohjelma, Kauppakamari, Hämeenlinnan kaupunki ja Kehittämiskeskus Oy Häme. Lisätietoja: Kehittämiskeskus Oy Häme, Ari Räsänen, puh. 040 866 7501, |






