Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Innosteel MetalOske-projektista tukea metalliyrityksille


 MetalOske suuri.jpg : 45.337890625Kb

Kuva: Innosteel Factoryn messuosaston metallia Alihankintamessuilla 2008.

 

Innosteel MetalOsken tavoitteina on aktivoida metallialan pk-yrityksiä kehittämään toimintaansa ja kannattavuuttaan uusien tuote- ja tuotantoinnovaatioiden avulla. Hankkeella halutaan muun muassa alentaa kustannuksia, joita kehitysinvestoinnit yrityksille aiheuttavat.
Projektiin osallistuvat yritykset saavat tukea uuden teknologian hyödyntämisessä, työvoimaresurssien kehittämisessä ja verkostoitumisessa. Hankkeen nimilyhenne tulee sanoista ”metallialan osaamisen ja osaajien kehittäminen ottaen huomioon uuden teknologian mahdollisuudet ja vaatimukset”.
– Tähän mennessä olemme saaneet mukavasti yrityksiä mukaan. Joitakin pieniä hankkeita on viety jo loppuun asti ja kokemukset näistä ovat olleet hyviä, sanoo projektipäällikkö Pentti Kallionpää Innosteel Factory Oy:stä.
MetalOsken sisällä toteutetaan erilaisia yrityskohtaisia kehitysprojekteja ja verkostoitumista. Joiltain osin on mahdollista saada tukea metallialan koulutuksen kehittämiseenkin. Projektin luonteesta riippuen tuki voi olla esimerkiksi kehitys- ja innovaatiotukea tai verkostoitumistukea.
– Meille sopivat laaja-alaisesti kaikki toiminta liittyen metallialan pk-yritysten tuotteisiin tai tuotantoon, Kallionpää kuvailee MetalOske-projektiin sopivaa yritystä.

Yhdessä yrityksen kanssa

Osallistumissopimuksen lisäksi yrityksen kanssa yhdessä tehdään projektisuunnitelma, jonka toteutumista seurataan matkan varrella. Suunnitelmassa asetetaan hankkeelle tavoitteet, kesto, resurssitarpeet ja kustannukset.
– Projektin onnistumisen kannalta on erityisen tärkeää, että yritys on sataprosenttisen sitoutunut siihen, Kallionpää painottaa.
Tyypillinen esimerkki MetalOske-hankkeesta on yrityksen tuotantomenetelmien kehittäminen joustavammaksi ja kustannustehokkaammaksi. Hankkeen piiriin sopii myös tuotteiden edelleen kehittäminen tai uuden tuotteen tuotantoon ottaminen.
Yrityksen taloudellinen panostus MetalOskeen perustuu hankkeen laajuuteen. Osallistumismaksut ovat 1 000, 3 000 ja 5 000 euroa hankkeen laajuudesta riippuen. Yritykselle syntyy kuluja myös itselleen tekemästä työstä.
MetalOsken budjetti on noin 600 000 euroa vuodessa eli yhteensä 1,85 miljoonaa euroa. Projekti toteutetaan osallistuvien yritysten, Innosteel Factory Oy:n ja eri asiantuntijaorganisaatioiden yhteistyönä. Myös Kehittämiskeskus Oy Häme on kuntarahaosuudella mukana hankkeessa.

Lisätietoja ja neuvottelut hankkeeseen liittymisestä:
Pentti Kallionpää, projektipäällikkö, puh. 050 327 8387 (Innosteel Factory Oy)
Tarja Tuominen, kehityspäällikkö, puh. 050 408 0054 (Innosteel Factory Oy)
Heikki Meriläinen, kehityspäällikkö, puh. 040 843 4666 (Hamk)

Katso: www.innosteelfactory.fi

 


Palaa etusivulle