|
Kuva: Tiina Saarinen on kotoisin Lappeenrannasta ja asuu tällä hetkellä Lempäälässä. Perheeseen kuuluvat mies ja seitsemän koiraa. - Harrastukseni nitoutuukin liikunnan lisäksi koiriin monessa mielessä: harrastan agilityä, jäljestämistä, näyttelyitä ja metsästystä, hän kertoo.
|
InFacTo-hankkeen tarkoituksena on kehittää seudun matkailuyrityksiä kansainvälisesti kilpailukykyisemmiksi koulutuksen ja markkinoinnin kautta. Hanke kestää vuoteen 2013 asti ja sen budjetti on noin miljoona euroa. - Kansainvälinen hanke on uutta meille kaikille ja olenkin erittäin iloinen saadessani työskennellä innostuneiden ihmisten parissa, projektipäällikkö Tiina Saarinen sanoo parin viikon työskentelyn jälkeen. - Projekti on vasta käynnistynyt ja tekemistä riittää paljon. Tärkeintä on nyt alkuun saada projekti rullaamaan ja kokonaisuus haltuun – aikataulu on haastavin tekijä tällä hetkellä. Olemme järjestelemässä nyt ensimmäisiä tapaamisia hankkeessa mukana olevien partnereiden kesken, hän kertoo. Partnereita hankkeeseen kuuluu Hämeenlinnan seudun lisäksi Virosta.
- Seuraava askel on sitouttaa mukaan tulevat yritykset hankkeeseen. Hankkeen odotusarvot ovat korkealla, yritykset ovat odottaneet kovasti sen alkamista. Tarkoitus on kehittää nyt malli, joka toimii pitkäjänteisesti hankkeen loppumisen jälkeenkin, Saarinen sanoo. Seudun valtteina kansainvälisesti katsottuna hän pitää erityisesti keskeistä sijaintia Tampereen ja Helsingin läheisyydessä, kaunista ja puhdasta luontoa sekä aitoutta.
Tiina Saarinen on työskennellyt aiemmissa työpaikoissaan tiiviisti matkailun ja kansainvälisyyden parissa. - Matkailu ja kansainvälisyys ovat olleet osa koko työhistoriaani. Edelliset seitsemän vuotta työni oli ilmailun parissa. Työskentelin Airpro Oy:n palveluksessa Key Account Managerina Tampere-Pirkkalassa ja Helsinki-Vantaalla, vastuualueena koko Suomi. Asiakaskuntamme koostui käytännössä kokonaan ulkomaisista lentoyhtiöistä, joten kansainvälinen yhteistyö on minulle hyvinkin tuttua. Tärkeä osa työtäni oli myös yhteistyö kotimaisten matkanjärjestäjien ja palveluntarjoajien kanssa, koordinointi ja kehittäminen, hän kertoo.
Lisätietoja: Tiina Saarinen Project Manager/InFacTo puh. 050 443 3954 tiina.saarinen@kehittamiskeskus.fi
|