Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
|
Kuka olet?Olen Reetta Tolonen-Salo, Etelä-Hämeen OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja. Hämeenlinna on ollut pitkään kotiseutuni. Kannatan ja harrastan innokkaasti HPK:ta, olen ollut fani jo 30 vuotta. Harrastan myös pilatesta ja latinotansseja. Olen mukana monissa erilaisissa järjestötehtävissä sekä vapaa-ajan että ammatin puolesta. Perheeseen kuuluvat kolme lasta, ei koiraa ja mies. Koulutukselta olen rakennusmestari, mutta minulla on myös kaupallinen peruskoulutus. Mitä teet työksesi?Vastuualueenani on toimitusjohtajana olla toimiston esimies. Olen myös toimistomme virallinen vastaava hoitaja, sillä laki määrää, että kiinteistövälityksellä on oltava vastuutehtävässä LKV -tutkinnon suorittanut henkilö. Olen mukana käynnistämässä uusia uudismyyntikohteita ja hoidan yhteyksiä moneen suuntaan, kuten rakennusliikkeisiin uudiskohteiden osalta. Yhteisöasiakkuudet ja suuremmat kokonaisuudet kuuluvat tehtäviini. En esittele asuntoja, mutta teen esimerkiksi liiketeollisten kohteiden ja erityiskohteiden arviointeja. Olen mukana päivittäisissä toimiston tehtävissä, mutta toimitusjohtajan töihin kuuluu tietenkin kaikenlaista suunnittelua ja muuta hallinnollista työtä. Mitä kiinteistövälitykselle kuuluu?Nyt alalle kuuluu erityisen hyvää. Taantumasta huolimatta ihmisten luottamus talouteen on jatkunut tai palautunut. Asuntokauppa käy hyvin ja rakennuttajat ovat uskaltaneet aloittaa myös uusien kohteiden rakentamisen seudulla. Toimitilapuolella on hiljaisempaa, mutta me keskitymmekin enemmän asuntokauppaan. Alhainen korkotaso on hellinyt ja hellii asunnonostajia. Myyntikohteita otamme mielellämme lisää, sillä taantuman jälkeen tilanne nyt purkautuu ja kysyntää on. Myös vapaa-ajankohteet menevät koko ajan paremmin kaupaksi. Päivän motto?Kädet levällään, sormet harallaan, kohti uusia huimia seikkailuja. Se tarkoittaa sitä, että aina on kehityttävä ja mentävä eteenpäin. Toinen sanonta, jota käytän paljon täällä toimistolla, on että "asioilla on tapana järjestyä ". Etelä-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV- Kauppoja 250–300 kpl/vuosi
|