MegaHub on Moreenin uusin valtti

Megahub pieni.jpg : 20.689453125KbHämeenlinnaan nousee logistiikka-keskus, joka rakennetaan MegaHub-hankkeen puitteissa Moreeniin. Logistiikkaan keskittyneelle alueelle on jo sijoittunut kolmisenkymmentä yritystä, jotka työllistävät yli 500 ihmistä. Uuden keskuksen ensimmäiset tulijat ovat Schenkerin Kiitolinja-terminaali sekä Berner Pultti Oy:n keskusvarasto.

 

 


Lue lisää

Kyläkaavastartti herätti renkolaiset

kylakaava renko pieni.jpg : 4.6689453125KbKyläkaava-arkkitehti Satu Huuhka esitteli Rengon Tulinummen aamukahveilla Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan yhteistä kyläkaavahanketta, joka kestää seuraavat pari vuotta. Tänä aikana kartoitetaan valittujen seitsemän kylän kehittämistarpeet ja viedään niitä toimenpiteiden tasolle. Renkolaiset innostuivat tilaisuudessa kertomaan ajatuksiaan muun muassa siitä, minkälainen kylä olisi parhaimmillaan.


Lue lisää

Lukijatapaaminen: Tiina Vahtokari

Tiina Vahtokari pieni.jpg : 21.798828125KbHämeenlinnan kaupungin viestintäpäällikkö Tiina Vahtokari ottaa härkää sarvista, vaikkei se olisi niin tuttukaan. Kaupungin viestinnän rooli on muuttunut tilaaja/tuottajamallin myötä konsultoivampaan suuntaan. Vahtokari iloitsee, että viestintä on noussut käsitteenä ihmisten huulille. Siitä on kuitenkin vielä jonkin verran matkaa tarvittaviin toimenpiteisiin.


Lue lisää

Uusia kehkeläisiä: Marianne Dahlgren

dahlgren pieni.jpg : 22.5029296875KbKehken uusi yritysasiamies Marianne Dahlgren hämmästyi tutustuttuaan tarkemmin Kehittämiskeskus Oy Hämeen palveluihin. – En ollut tajunnut mitä kaikkea Kehkellä on siipiensä suojassa, vaikka olen ollut niin sanotusti kyläaktivisti ja seurannut aina asioita, hän sanoo.


 



Lue lisää

Uusia kehkeläisiä: Jukka Numminen

Jukka Numminen pieni.jpg : 22.826171875KbProjektipäällikkö Jukka Numminen koordinoi Hämeen Puuverkon toimintaa seuraavat puolitoista vuotta. Puuverkko sai alkunsa jo 15 vuotta sitten kymmenen puualan yrityksen ”Puusta tuotteeksi” -verkostona. Nyt yritykset ovat perustaneet yhteisen yrityksen Hämeen Puuverkko Oy:n. Erillisen yhtiön kautta voidaan toteuttaa isompia yhteishankkeita, kuten osallistumisen Loma-asuntomessuille ensi vuonna.


Lue lisää

Matkailuneuvonnoissa on takana vilkas kesä

Matkailu pieni 2.jpg : 22.5693359375KbKehittämiskeskus Oy Hämeen matkailuneuvonnoissa: Linnatuulen matkailupalveluissa ja Hämeenlinnan matkailuneuvonnassa palveltiin tuhansia asiakkaita kesän aikana. Suoria henkilökohtaisia asiakaskontakteja Hämeenlinnan matkailuneuvonnassa oli kesäkuusta elokuuhun 1 986 kappaletta ja Linnatuulen matkailupalveluissa 2 169 kappaletta.


Lue lisää

Rahoitus- ja tukihakuklinikan neuvot tulivat tarpeeseen

klinikka pieni.jpg : 14.7294921875KbKehittämiskeskus Oy Häme yhteistyö-kumppaneineen järjesti syyskuun puolessa välissä kaikille yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville opastustilaisuuden erilaisten yrityksille suunnattujen rahoitusten ja tukien hakemiseen. Aihe puri ajankohtaisuudellaan, sillä tilaisuudessa oli paikalla 70 tiedonjanoista osallistujaa.


Lue lisää

Positiiviset

ajankohtaista pieni.jpg : 22.7412109375Kb- KOKO-hyvinvointi-verkoston kuulumisia
- Puuverkkoa verkossa
- Opiskelijat kehittivät uuden asiakkuushallintajärjestelmän
- Virvelinrantaan näyttävä sisääntulo
- P3-Tuotanto Oy tuo Rekrytorin kaupunkiin

 

 

 


Lue lisää

Ajankohtaista

ajankohtaiset pieni 2.jpg : 21.4560546875Kb- Hyvän mielen syyslomalle Aulangolle
- Finnvera neuvoo
- Kanta-Hämeen ennakointifoorumi
- Tärkeitä päivämääriä
- Vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys
- Kehittämiskeskus Oy Häme muuttaa
- Uutiskirjeitä Kuntaliitolta
- Hankintalinkkejä
- Miten maa makaa?


Lue lisää

Ajankohtaista

ajankohtaiset 3 pieni.jpg : 18.8662109375Kb- Alihankintamessut 2010
- Seminaareja, luentoja ja foorumeja
- INNOSUOMI 2010 -kilpailu on käynnissä
- Digital Competence Learning 2010
- Opiskele työn ohessa ja tietoa yhteishausta
- Naivistit Iittalassa talvellakin
- HAMKin uutiskirje
- Tärkeää tietoa matkailualan yrittäjille



Lue lisää