|

Kuva: Aikuiskoulutuksen parissa työskentelevä koordinaattori Jari Lartama uskoo, että tieto kasvaa jakamalla.
|
Kuka olet? Olen Jari Lartama. Asun Hämeenlinnassa perheeni kanssa, johon kuuluu vaimo ja kolme lasta. Ympärivuotiseksi harrastuksekseni voisin mainita luonnon, lähinnä veden ja metsän muodossa. Työskentelin aiemmin viisi ja puoli vuotta ”työkkärissä”, jonka jotkut sen oikealla nimellä TE-toimistonakin tuntevat. Työni on aina liittynyt pääomaan, joko henkiseen eli työvoimaan tai taloudelliseen. Tykkään työskennellä ihmisten parissa.
Mitä teet työksesi? Olen toiminut Koulutuskeskus Tavastian aikuiskoulutuspuolen tekniikan- ja liikenteen alalla koordinaattorina vuoden alusta. Tällä hetkellä työ on edelleen osin uuden opettelua ja joka päivä tulee uusia asioita. Käytännössä järjestän koulutuksia ja koordinoin kaikkea siihen liittyvää toimintaa osana upeaa tiimiä. Jotta koulutus syntyy, tarvitaan kouluttaja, opiskelijat ja tilat sekä yhteyksiä moneen suuntaan. Myös verkoston ylläpito ja rakentaminen ovat osa työtäni. Erilaiset kehittämistehtävät kuuluvat nekin työnkuvaan.
Mitä aikuisopiskelulle kuuluu? Parhaimmillaan aikuisopiskelu on tarvelähtöistä. Pk-sektorilla tarpeen määrittely pidemmällä tähtäimellä on kuitenkin toisinaan hankalaa, sillä eletään aika lailla hetkessä. Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö on erittäin tärkeää. Työssäoppimispaikoissa opiskelijat saavat välkähdyksen elävästä työelämästä, jaksot ovat äärettömän hedelmällisiä molemmille osapuolille. Aikuisopiskelija antaa työnantajalleen arvokasta kokemusta, vaikka substanssi ei olisikaan vielä hallussa. Tällä hetkellä on haasteellista saada harjoittelupaikkoja, kun yrityksissä on käyty tai käynnissä yt-neuvotteluja – tilanne saattaa tuoda henkisiä esteitä ottaa harjoittelijoita taloon. Sähköiset opiskeluvälineet ovat menneet paljon eteenpäin ja opiskelua voi tehdä kätevästi myös etänä. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi etäopiskelua lisätään ammatillisissa opinnoissa. Myös opiskelijoiden tietotekniset valmiudet ovat parantuneet, aiemmin oli enemmän niitä, jotka jopa väistivät tietokonetta. Aikuisopiskelijan asenne ratkaisee. Olisi hyvä ajatella, että saa oppia uutta sen sijaan, että kyseessä on pakko. Vastuullinen työnantaja myös kouluttaa henkilökuntaansa aika ajoin. Se auttaa henkilökuntaa myös työssä jaksamisessa. Ne yritykset, jotka kehittävät porukkaansa, erottuvat tulevaisuudessa edukseen.
Päivän motto? Ensinnäkin ”ei oppi ojaan kaada”. Työelämässäkin ainoa pysyvä asia on muutos ja se on jokaisen hyväksyttävä jatkossa. Tämä on tietenkin erittäin mukavaa koulutusorganisaation edustajana. Toiseksi ”tieto kasvaa jakamalla” – tieto vaihtuu kouluttajien, työpaikkaohjaajien ja opiskelijoiden välillä. Niinkin päin, että aikuisopiskelijat antava kokemuksellaan myös oppia ohjaajilleen.
Koulutuskeskus Tavastian aikuisopiskelu Aikuiskoulutus on aikuisille suunniteltua ja järjestettyä koulutusta. Se voi olla omaehtoista koulutusta, henkilöstökoulutusta tai työvoimapoliittista koulutusta. Oppisopimuskoulutus on pääasiassa aikuisten kouluttautumisväylä. Merkittävä osa aikuisten oppimisesta tapahtuu työpaikoilla. Koulutuskeskus Tavastiassa opiskeli viime vuoden aikana yli 3900 aikuisopiskelijaa ikähaitarilla 20–60 vuotta. Aikuisopiskelijatyöpäiviä oli yli 91 200. Opintojen kesto vaihteli kahdesta tunnista kahteen vuoteen. Nuorisopuolella opiskelijoita oli noin 2 200.
Katso lisää www.kktavastia.fi
|