Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Kehke avaa ovia maailmalle


 

Kehittämiskeskus Oy Häme solmi syksyllä Pietarin kaupungin ja venäläisen yrityskontaktikeskus Bizkonin kanssa sopimuksen, joka mahdollisti virallisen yrityskontaktikeskuksen perustamisen Hämeenlinnaan. Hämeenlinnan kaupungin palvelupiste Kastellissa sijaitsevan yrityskontaktikeskuksen tarkoituksena on lisätä Pietarin ja Hämeenlinnan alueiden yritystenvälistä yhteistyötä.
Kastellissa on tarjolla materiaalia Pietarista ja sen elinkeinoelämän mahdollisuuksista, neuvoja Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta ja tietoa markkinoiden erityispiirteistä. Keskus mahdollistaa asiantuntija- ja yritysverkostot yritysten käyttöön Suomessa ja Venäjällä. Suomessa toimii ennestään kolme vastaavaa keskusta.
Pietarin ulkoasiainkomitean Tatjana Vladimirova ja yrityskontaktikeskus Bizkonin johtaja Aleksey Varshavsky edustivat Pietaria yrityskontaktikeskuksen avajaisissa. Delegaatiossa oli noin 25 vierasta, osa myös Virosta. Hämeenlinnan kaupunkia edustivat kaupunginjohtaja Tapani Hellstèn ja Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Jouni Haajanen.
Pietarilaisia kiinnostaa yhteistyö Hämeenlinnan seudun kanssa monella eri alalla.
– Luonnon säästäminen, teollisuus ja matkailu, tiivistää Tatjana Vladimirova pietarilaisia kiinnostavat yhteistyöalueet.
Kehittämiskeskus Oy Häme sai viime syksynä toimintaansa vahvistusta kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntija Anastasia Kanervistosta, joka vastaa myös Pietarin yrityskontaktikeskuksesta.

Vastavierailu poiki jo tuloksia

Pietarin delegaatio vietti Hämeenlinnassa kaksi päivää tutustuen yrityksiin ja toimijoihin, joiden kanssa olisi mahdollista tehdä yhteistyötä. Osa vieraista tutustui myös Forssan seutuun. Lisäksi ohjelmassa oli seminaareja ja kokouksia.
Avajaisten jälkeen Hämeenlinnasta on ehditty jo tehdä vastavierailu Pietariin ja uusia on suunnitteilla. Pietarin metallialan messuilla vierailleet suomalaiset yrittäjät olivat tyytyväisiä tuloksiin.
– Etsimme Pietarista tuotteidemme eli laserleikkeiden ostajia ja metallialan yhteistyökumppaneita. Sopimus paikallisen agentin kanssa solmittiin tällä reissulla, kertoo Etelä-Hämeen Metalli Oy:n toimitusjohtaja Reino Kettunen.
Laserleikkaus ei ole Venäjällä yhtä kehittynyttä kuin Suomessa, joten tuotteille näyttäisi olevan kysyntää. Etelä-Hämeen Metalli on aiemminkin pyrkinyt Venäjän markkinoille, mutta silloin esteeksi muodostuivat korkealle jalostetun metallin tullimaksut. Laserleike on kuitenkin vähemmän jalostettu, joten nyt tullimaksut eivät estä markkinoille pyrkimistä.
Laatuterä Oy:n Juhani Heinonen puolestaan toi Pietarin tuliaisina hyviä kontakteja, jotka syntyivät sekä messuilla että sen yhteydessä järjestetyssä kontaktitilaisuudessa, johon osallistui noin 20 venäläistä yritystä. Pientä kauppaa yritys on jo tehnyt Pietarin suunnalle aiemminkin, mutta nyt olisi tarkoitus lisätä vientiä.
– Vierailun tuloksena saimme vahvistusta siihen, että meidän kannattaa investoida tiettyihin laitteisiin, Heinonen sanoo.
Pietarissa oli yrittäjien lisäksi mukana myös Kehittämiskeskus Oy Hämeen ja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n edustajia.

Lisätiedot: Venäjälle suuntautumisesta kiinnostuneet yritykset voivat ottaa yhteyttä Anastasia Kanervistoon, puh. 050 440 0306, jonka toimipaikka on Raatihuoneenkatu 17A, 5. krs. Lisätietoja antavat myös Kehittämiskeskus Oy Hämeen yritysasiamiehet.

Yrityskontaktikeskus2 suuri.jpg : 56.4052734375Kb

Yrityskontaktikeskus3 suuri.jpg : 47.7939453125Kb

Yrityskontaktikeskus4 suuri.jpg : 47.8173828125Kb Yrityskontaktikeskus5 suuri.jpg : 55.2939453125Kb
Yrityskontaktikeskus6 suuri.jpg : 50.197265625Kb Yrityskontaktikeskus7 suuri.jpg : 51.943359375Kb
Yrityskontaktikeskus8 suuri.jpg : 39.9404296875Kb Yrityskontaktikeskus10 suuri.jpg : 48.8505859375Kb
Yritsykontaktikeskus9 suuri.jpg : 48.4013671875Kb

 

 

Palaa etusivulle