|
Kesäkuussa vietettiin Pietarin yrityskontaktikeskus Bizkonin 10-vuotisjuhlia, joihin osallistui myös Hämeenlinnan seudun yritystoimijoita Kehittämiskeskus Oy Hämeestä, Hämeen ammattikorkeakoulusta ja Hämeen liitosta. Kehittämiskeskus Oy Hämeen kansainvälisten asioiden asiantuntija Anastasia Kanervisto kertoi reissussa paikallisille muun muassa siitä, mistä suomalaiset yritykset ovat kiinnostuneita Venäjällä ja mitkä alat voisivat olla mahdollisuuksia venäläisille toimijoille Hämeenlinnan seudulla. – Tulevaisuuden aloja venäläisille yrityksille täällä meillä ovat perinteisten alojen lisäksi myös luovat alat sekä hyvinvointisektori, Kanervisto sanoo. Kanerviston päätehtävä on avata hämäläisten yritysten mahdollisuuksia Venäjälle ja erityisesti Pietarin alueelle, mutta mahdollisuuksien mukaan hän auttaa myös venäläisten yritysten jalkautumista Hämeenlinnan seudulle.
Interreg toisi yhteiset toimintatavat
Meneillään on hankevalmistelu, jonka toteutuessa kansainvälinen yhteistyö tiivistyisi ja tehostuisi entisestään. EU-hanke Interreg 4A Central Baltic on tarkoitus toteuttaa yhdessä Venäjän ja Viron kanssa, Bizkonin verkostossa. Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Hämeen liitto. Syyskuussa osapuolet kokoontuvat Virossa hankkeen eteenpäin viemiseksi. – Hankkeen tehtävänä olisi muun muassa kehittää olemassa olevaa verkostoa ja kansainvälistä liiketoimintaa siinä mukana olevien maiden kesken. Hanke hyödyttää paikallisia yrityksiä ja oppilaitoksia, klustereiden kehittämistä ja myös rajoja ylittäviä klustereita, Kanervisto sanoo. Interreg-hankkeelta odotetaan paljon, sillä se olisi ensimmäinen yhteinen hanke Bizkonin verkostossa Venäjän, Viron ja Suomen kesken. – Jos hanke menee läpi, se on iso askel ja vaikuttaa todella paljon kansainvälistymiseemme paikallisestikin. Yhteistyötä on toki ollut aiemminkin, mutta se on ollut hajanaista. Nyt on tarkoitus hakea maiden kesken yhteisiä toimintatapoja, jotta olemassa olevaa osaamista voidaan jakaa tehokkaasti, Kanervisto sanoo.
Kehittämiskeskus Oy Häme ja Hämeen Yrittäjät järjestävät yrityksille tutustumismatkan Pietariin 11.–13.11. Lisätietoja saa ja matkaan voi ilmoittautua: Juha Haukka, Hämeen Yrittäjät, puh. 050 433 0134 tai juha.haukka@hameenyrittajat.fi tai Anastasia Kanervisto puh. 050 440 0306 tai anastasia.kanervisto@kehittamiskeskus.fi
Kuvat Sini Hukka:
Kuva 1 Laivaristeily Neva-joella: Etualalla: Minna Haapala, Jykes Oy (oik.) Erica Paabus, Bizkon Rakvere (vas.) Takana: Mikko Koivulehto, Anastasia Kanervisto, Kehke vieressä: Alexander Dusman, Bizkon Kohtla-Järve; Aleksey Varshavsky, Bizkon Pietari, johtaja; Ludmila Miley, Bizkon Pietari takana: Sini Hukka, Cursor Oy Kotka; Markku Lind, Kehke
Kuva 2 Suomen Pietarin pääkonsulaatti: Etualalla vasemmalta oikealle: Sergey Troshkov, Cursor Oy Kotka; Alexander Dusman, Bizkon Kohtla-Järve; Mikko Koivulehto; Aleksey Varshavsky, Bizkon Pietari; Heidi Saario, Turun seudun kehittämiskeskus; Sini Hukka, Cursor Oy; Anastasia Kanervisto; Ludmila Miley, Bizkon Pietari. Takana oikealta vasemmalle: Marina Golovko, JYKES Oy, Pietarin toimisto; Matti Erävala, Kotkan kaupunki; Jyrki Terva, Suomen Pietarin pääkonsulaatti; Markku Lind
Kuva 3: Anastasia Kanervisto piti Hämeenlinnan yrityskontaktikeskuksen puheenvuoron ja onnittelupuheen Bizkonin 10-vuotijuhlissa. |