Häme-osasto veti väkeä asuntomessuilla
Häme oli ainoana alueena markkinoimassa seutujensa asumista ja matkailua Valkeakosken asuntomessuilla. Ponnistus kannatti, sillä Häme-osastolla kerättiin yhteensä 5 000 hyödyllistä yhteystietoa. Osasto tavoitti asumisen kohderyhmät hyvin ja kävijät osoittivat konkreettista kiinnostusta esimerkiksi seudun tontteja kohtaan. Yhteystietoja aiotaan hyödyntää tulevaisuudessa seudun markkinoinnissa. Osastolta lähti kauniiksi kehuttuja Häme-kasseja infomateriaaleineen runsaasti kävijöiden mukana tekemään Hämettä ja sen tarjontaa tutuksi. Osastolla työskenteli messujen aikana noin 40 iloista palvelevaa hämäläistä toimijaa, niin kuntien kuin myös yritysten edustajia. Sitä se yhdessä tekeminen parhaillaan on ja siinä Hämeessä ollaan edelleenkin edelläkävijöitä.
Hämeen ammattikorkeakoulu aktiivisesti mukana asuntomessuilla
Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat osallistuivat aktiivisesti Valkeakosken asuntomessuille. Ohjaustoiminnan opiskelijat järjestivät lapsille puuhaa Pikkutaitajassa eli Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry:n järjestämässä lasten puuhapaikassa. Maisemasuunnittelun ja Hämeen ammatti-instituutin puutarha- ja viheralan opiskelijat Lepaalta osallistuivat puolestaan Valkeakosken asuntomessualueen pihojen suunnitteluun ja rakentamiseen.
HAMKin maisemasuunnittelun opiskelijat Mia Ollikainen ja Virpi Kirjavainen voittivat lisäksi kahden muun kohteen pihoista järjestetyt suunnittelukilpailut. Asuntomessuilla tehtiin myös tutkimustyötä, sillä maisemasuunnittelun opiskelija Hanna Isonokari teki opinnäytettään varten kyselyn kävijöiden kiinnostuksesta pihasuunnitteluun.
Hämeen ammatti-instituutin Mustialan yksikkö rakensi asuntomessualueelle kotieläinpihan, josta sai tietoa muun muassa eläinten hoidosta ja hyvinvoinnista. HAMK ja erityisesti Valkeakosken yksikkö olivat edustettuina asuntomessualueella Valkeakosken kaupungin osastolla. Osastolla oli joka päivä paikalla suomalaisia ja ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka kertoivat opiskelusta HAMKissa ja elämästä Valkeakoskella.
HAMK järjesti asuntomessujen aikana myös kansainvälistä ohjelmaa Valkeakosken keskustassa Koiton aukiolla. Lavalla nähtiin laulu- ja tanssiesityksiä, haastatteluja ja eri maiden pukuloistoa.
Junalla suoraan juhliin tai kokoukseen
Turengin Asema avataan jälleen, mutta hieman erilaisella konseptilla kuin aiemmin. Junalla pääsee nyt suoraan kokous- ja juhlapaikan ovella. Turengin Aseman Grand Opening tapahtuu 1. syyskuuta. Suomen vanhin rautatieasema on restauroitu Tsaarin ajan henkeen. Uusi kokoustekniikka, uusi keittiö ja palvelualtis henkilökunta varmistavat kokouksen onnistumisen. Katso www.turenginasema.fi
Liikekumppanuusaloitteita ja rahallista tukea suomalaisille yrityksille
Ulkoasiainministeriön liikekumppanuusohjelma Finnpartnership kanavoi yritysten liikekumppanuusaloitteita kehitysmaista suomalaisyrityksille ja päinvastoin. Alle on listattu palveluun hiljattain rekisteröityneet yritykset, jotka parhaillaan hakevat suomalaista kumppania liiketoiminnalleen. Täydelliset kuvaukset yrityksistä löydät linkin takaa tai matchmaking tietokannasta, johon on rekisteröity 111 liiketoiminta-aloitetta.
Suomalainen yritys voi halutessaan hakea Finnpartnership liikekumppanuustukea, jonka avulla yritys voi esimerkiksi kartoittaa mahdollisen partnerin taustoja ja tehdä hankeselvityksiä yhteisten projektien kannattavuuden selvittämiseksi. Tuki on maksimissaan 250 000 euroa (70 % hyväksyttävistä kustannuksista).
Hämeenlinnan seudun väkiluku kasvussa edelleen
Hämeenlinnan seudun väkiluvun kasvu näyttää edelleen mukavasti plussaa, vaikkakin kasvu on vähentynyt verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Väestö lisääntyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 294 hengellä (viime vuonna 373 hengellä). Saman positiivisen vireen jatkuessa tasaisena loppuvuoden, Hämeenlinnan seudun väestönlisäys tulee olemaan tänä vuonna + 588 henkilöä, joka on vuotuisena kasvuprosenttina 0,6. Ollaan siis hieman reippaammassa kasvussa kuin tavoite, joka on 500 henkilöä vuodessa. Hämeenlinnan kohdalla luvut olisivat + 212, 0,5 %, Hattulassa + 32, 0,3 % ja Janakkalassa + 344, 2,1%. Viime vuoteen verrattuna väestönkehityksessä, syntyvyydessä ja nettomaahanmuutossa ollaan jäljessä vastaavaan ajanjaksoon, mutta nettomuutossa ollaan hieman plussan puolella. Hämeenlinnan seutu vetää edelleen uusia asukkaita.
Hämeenlinnan seudun palvelevat matkailuneuvonnat saivat kiitosta matkailijoilta
Kehken matkailutiimi varustautui hyvin kesään ja käytössä oli paljon erilaisia välineitä matkailijoiden palvelemiseksi. Kiitosta keräsi kahdeksalla eri kielellä löytyvä seudun esite. Varsinkin Finn5:een osallistuneet japanilaiset olivat iloisesti yllättyneitä palvelusta. Japanilaiset saivat omalla äidinkielellään esitteen, josta löytyivät seudun ajankohtaiset käyntikohteet ja tapahtumat. Finn5:n kisakeskuksista lähti Kaupunki- ja seutukarttaa laatikkokaupalla myös suunnistajien matkaan. Eräs singaporelainen asiakas oli rankannut palautteessaan Hämeenlinnan matkailuneuvontapisteen jopa Euroopan parhaimmaksi.
Matkailutiimi tuotti Hämeenlinnan seudun matkailupalvelut -hakemiston, josta löytyy viidellä eri kielellä yksityiskohtaista tietoa seudun matkailukohteista. Seudun hotelleissa ja käyntikohteissa oli matkailijoille jaossa viikko-ohjelma, johon oli koottu viikon matkailutarjonta ja kääntöpuolella esiteltiin seudun matkailuneuvonnat yhteystietoineen ja aukioloaikoineen.
Keskustan kaduilla turistit saivat matkailuneuvontaa ja vinkkejä kaupunkioppaalta, joka kierteli koko heinäkuun ajan matkailijoita palvelemassa. Kaupunkiopas kiersi yhdessä koulutuskeskus Tavastian matkailualan opiskelijan kanssa. Uutta oli ”Torielämää” eli opastettu kävelykierros, joka veti mukaansa 150 osallistujaa. Kierros oli maksuton. Tämänkin toteutuksesta vastasi Kehke.
Hämeenlinnan matkailuneuvonnassa ja Linnatuulen matkailupalveluissa palveltiin kesä-elokuun aikana sekä kasvotusten että puhelimitse reilua 3 300 matkailijaa ja tielläliikkujaa. Tuulosen infopisteessä 23.6.–16.8. välisenä aikana matkailuneuvontaan ja kauppakeskukseen liittyviä kyselyitä kirjattiin reilut 830.
Linnatuulen remonttiin käyttäjät ovat erittäin tyytyväisiä ja palvelualueen kävijämäärät ovat olleet heinäkuun osalta hienoisessa nousussa viime vuoteen verrattuna. Asiakkailta on saatu hyvää palautetta myös matkailupalveluiden uusista, toimivista tiloista.
|