|
Kuka olet? Olen Emma Salminen, Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistyksen uusi toiminnanjohtaja. Olen syntyjäni hämeenlinnalainen ja kasvanut Iittalassa. Aiemmin olen työskennellyt tapahtumamarkkinoinnin parissa, Nokialla ja mainostoimistossa. Pyöritin viisi vuotta omaa yritystä, joka keskittyi kansainväliseen tapahtumajärjestämiseen. Myin yrityksen ja työskentelin siellä sen jälkeen puolitoista vuotta. Harrastan golfia ja ratsastamista.
Mitä teet työksesi? Aloitin elokuussa Kaupunkikeskustayhdistyksessä toiminnanjohtajana. Nähdessäni rekrytointi-ilmoituksen, ajattelin heti, että tämä on minun paikkani. Tämä on mieluinen ja monipuolinen tehtävä. Koen tekeväni jotain yhteistä hyvää. Yhdistyksen tehtävänä on tehdä kaupungista viihtyisämpi ja parempi paikka elää ja yrittää. Tehtäviini kuuluu muun muassa paljon erilaisia tapaamisia, verkostojen kasaamista, yhteyksiä jäsenistöön ja päättäjiin sekä rahoitusten hankkimista ja taloushallintoa.
Mitä yhdistykselle kuuluu? Yhdistyksellä on hyvä pohja toimia, ja on tärkeää säilyttää asiantuntijuutemme jatkossakin. Meillä on tässä taloudellisessa tilanteessa omat haasteemme, sillä useimmat infran parantamiseen liittyvät hankkeet ovat nyt jäissä. Toisaalta suunnitelmien pitää olla valmiina, sitten kun nousukausi tulee. Tapahtumien osalta määrää ei tarvitse lisätä, vaan kehittää niiden laatua. Torin elävöittäminen on tärkeä asia, historian ja kulttuurin on säilyttävä, mutta tiettyjä asioita voidaan modernisoida. Esimerkiksi sähköisen varausjärjestelmän luominen kauppiaille on suunnitteilla. Olen muutenkin innostunut digitaalisesta mediasta ja sosiaalisten medioiden, kuten Facebookin, hyödyntämisestä markkinoinnissa. Joulun näyteikkunakilpailu tullaan toteuttamaan tekstiviestiäänestyksellä. Tarvitsemme myös entistä selkeämmän viestintäkanavan tapahtumille, joista pitää antaa sellaista tietoa, joka on osallistujien kannalta olennaisinta. Yhteismarkkinoinnilla keskustan yritykset saavat paljon näyttävämpiä kampanjoita ja roolinamme on koordinoida myös tätä puolta. Toivonkin, että yritykset lähestyisivät meitä rohkeasti uusien ideoiden ja toiveiden muodossa. Olemme avoimia kaikille uusille ajatuksille ja hyviä ideoita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
Päivän motto? Tee aina parhaasi. Se ei aina riitä tulokseen, mutta jos itsellä on sellainen tunne, että on tehnyt parhaansa, se riittää.
Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys
Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry on kaupungin, keskustan yrittäjien, yhteisöjen, yhdistysten ja kiinteistönomistajien vuonna 2002 perustama yhdistys. Yhdistyksen toiminta-alue on Hämeenlinnan kaupallinen keskustavyöhyke ja kulttuurialueet. Yhdistyksen tavoitteena on tehdä Hämeenlinnan kaupunkikeskustasta niin asukkailleen kuin vierailijoillekin turvallinen, viihtyisä ja monipuolinen ja vetovoimainen asuin- ja asioimisalue.
Yhdistys haluaa - edistää ja lisätä jäsentensä menestymistä ja vaikutusmahdollisuuksia - vahvistaa kaupunkikeskustan kaupallista ja matkailullista vetovoimaa - lisätä keskustan liikepaikkojen kilpailukykyä kaupungin luomin edellytyksin - kasvattaa myönteistä mielikuvaa elinvoimaisesta asuin-, palvelu- ja kulttuurialueesta - toimia moottorina ja kiinteässä yhteistyössä keskustan eri intressipiirien kanssa
Hallituksessa ovat edustettuina keskikaupunkialueen kaikki sidosryhmät. Käytännön työ ja vaikuttaminen tapahtuu työryhmissä: kaupallisessa tiimissä sekä kiinteistö- ja liikennetiimissä. Tiimien puheenjohtajat, hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja muodostavat työvaliokunnan, joka valmistelee yhdistyksen hallituksen päätöksiä sekä koordinoi tiimien toimintaa.
Lisätietoja: www.kaupunkikeskusta.fi
Kuva: Emma Salmisella on vankka kokemus tapahtumajärjestämisestä. – Keskustan tapahtumien määrää ei ole tarvetta lisätä, vaan kehittää niiden laatua, hän sanoo. |