Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Tunnelmia Alihankinta 2009 -messuilta


Pohjoismaiden suurimmilla alihankintamessuilla tavoitetaan erikoisalat ja oikeat ammatti-ihmiset, siksi messupaikat seuraavalla vuodelle varataan heti edellisten päätyttyä. Kansainväliset Alihankinta 2009 -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa houkuttelivat paikalle 16 840 kävijää. Messut järjestettiin 19. kerran.

Innoparkin viestintäpäällikkö Anna Availa ja palvelupäällikkö Marko Uusitalo olivat Alihankintamessuilla esittelemässä ensisijaisesti toimitiloja, mutta messupäivään mahtuu monenlaista kohtaamista.
– Eräs messukävijä kulki täällä metallipalat mukanaan. Hän etsi osille valmistajaa. Ohjasimme hänet Laserplussan osastolle, Availa kertoo konkreettisen esimerkin messutyöstä yhteisellä osastolla.

Sähköjärjestelmiä vaativaan käyttöön valmistavan Milectria Oy:n ostaja Eunice Linden kertoi, että oli saanut messujen toisena päivänä muutamia erittäin hyviä kontakteja.
– Meillä on joka vuosi vähän erilainen fokus osallistumiselle. Metallipuoli tuntuisi olevan tänä vuonna enemmän edustettuna, hän arvioi.
Tervakoskelaisen Laatuterän Juhani Heinonen ja Harri Elo olivat puolestaan tavanneet liudan vakituisia messuvieraita ja uusia mahdollisia asiakkaita.
– Lähetimme messuille sata kutsua yhteistyötahoillemme. Alalla on mielestäni odottavat fiilikset, on sellainen tuntuma, että parempaan suuntaan ollaan menossa, Heinonen kertoo.
Laatuterässä puhaltava tällä hetkellä kehityksen tuulet, sillä eräällekin tuotteelle ollaan parhaillaan hakemassa mallisuojaa.

Hämeenlinnan alueen yhteisosastolla esittäytyivät Laserplus Oy, Samet Oy, Laatuterä Oy, M-Components Oy, Teknologiakeskus Innopark Oy, Dafecor Ympäristötuotteet, Innosteel Factory Oy, Milectria Oy, HAMK Ohutlevykeskus ja Kehittämiskeskus Oy Häme.

Uusi palvelukonsepti esittelyssä

Hämeenlinnan seudun alihankintayritykset esittelivät messuilla uuden palvelukonseptinsa. Alihankintayritysten asiakkaille kotimaassa ja ulkomailla on jatkossa tarjolla laaja palvelukokonaisuus, joka sisältää erikoistuneen, tehokkaan, automatisoidun valmistuksen sekä engineering-palvelut, joissa yhdistyy konepajatuotteiden ja valmistuksen ajantasainen osaaminen. Uusi palvelumalli mahdollistaa Hämeenlinnan alueelle aivan uusien tuoteliiketoimintojen syntymistä ja siirtymistä.

– Alueen yritykset ovat määrätietoisesti kehittäneet ja kehittävät edelleen kilpailu- ja palvelukykyään. Piirinmestaruuksia ei ole jaossa. Ainoastaan maailmanluokan toiminnalla on tulevaisuutta. Tämä tosiasia on ollut omiaan tiivistämään yritystemme yhteistyötä ja erikoistumista, kertoo M-Components Oy:n toimitusjohtaja Juhani Lemström.

Vaativien ajoneuvo- ja koneenosien valmistukseen erikoistunut M-Components kuvasi messuilla yrityksen perustoimintaa uusille, potentiaalisille asiakkaille niin Suomessa kuin ulkomailla.
– Vanhat asiakkaat puolestaan saavat tietoa uusista palveluista ja tuotteista, kuten tästä uudesta palvelukonseptista. Lisäksi messuilla saa päivitetyn kuvan alan yritysten tilanteesta, ja pohdiskelemme trendejä myös kilpailijoiden kanssa, Lemström sanoo.

Ensi vuonna Alihankinta-messut järjestetään 21.–23.9.2010.
Lisätietoja: www.alihankinta.fi
Katso lisää

 

Alihankinta netti2.jpg : 36.5302734375Kb

Laserplussan taidonnäyte koristi messuosastoa.

Alihankinta netti6.jpg : 42.576171875Kb

Innosteel Factoryn Tiina Alliniemi sekä Innoparkin Marko Uusitalo
ja Anna Availa messuilemassa.

Alihankinta netti.jpg : 41.9169921875Kb

Samet Groupin Esa Kohtamäki edusti sekä Samet Oy:tä että viime vuonna ostettua
humppilalaista Maviteknik Oy:tä.

Alihankinta netti3.jpg : 44.1025390625Kb

Milectrian ostaja Eunice Linden tapasi vanhoja asiakkaita
ja solmi uusia kontakteja.

Alihankinta netti7.jpg : 44.095703125Kb

Laatuterä on metalliteollisuuden lastuavien terien valmistukseen
ja huoltoon erikoistunut yritys. Perustaja Juhani Heinonen vierellään Harri Elo.

Alihankinta netti8.jpg : 41.6708984375Kb

 

Alihankinta netti4.jpg : 43.939453125Kb

 

Alihankinta netti5.jpg : 37.3349609375Kb

 

 


Palaa etusivulle