|
Yhteensä noin kaksikymmentä opettajaa ja yrittäjää mietti iltapäivätreffeillä tapoja jalkauttaa koulujen yrittäjyyskasvatus entistä paremmin todelliseen yritysmaailmaan. – Tämä oli erittäin hyvä tapahtuma. Paras palaute oli toivomukset siitä, että tapaamisia jatketaan, sanoo YES-keskuksen Hillevi Kaarlenkaski ja lupaa samaan hengenvetoon, että ensi keväänä järjestetään uudestaan vastaavanlainen tilaisuus. – Opettajia osallistui tilaisuuteen kiitettävän paljon, kiinnostus asiaa kohtaan on selvästi noussut. Ja se, että mukana oli oikeita yrittäjiä, on ehdottoman hyvä. Yrittäjät ymmärtävät, että kouluissa kasvaa tulevaisuuden yhteistyökumppaneita ja työtekijöitä, Kaarlenkaski kiittelee. Tapaamisen aikana kehiteltiin neljä uutta oppimistehtävää alakoululle, yläasteelle ja lukioon. Yksi ideoista yhdisti lukion kemian, biologian, matematiikan ja kielten opiskelun; aiheena oli hiilen kiertokulku ja tehtävä pohjautuu ilmiöistä oppimiseen. Oppilaan tehtävänä on muun muassa mitata oma hiilijalanjälkensä. Oppimistehtäviä työstetään valmiiksi vastuuhenkilöiden voimin ja tarkoitus on tuottaa uutta materiaalia koulujen yrittäjyyskasvatuksen tueksi.
Yhteydet kentälle kuntoon
Hämeen Yrittäjät on ollut aiemminkin mukana yrittäjyyskasvatuksessa, mutta toimitusjohtaja Juha Haukka haluaisi kehittää ja systematisoida toimintaa palvelemaan vielä paremmin sekä yrittäjiä että oppilaitoksia. – Tarvetta yhteistyöhön on selvästi ja siksi pohdimme, miten saisimme yrittäjät aktiivisemmin mukaan tekemään oppilaitosyhteistyötä, hän sanoo. Usein hyvätkin ponnistelut ja suunnitelmat kaatuvat yrittäjien ajan ja resurssien puutteeseen. Etenkin pienyrittäjän on vaikea irrottautua esimerkiksi tällaisten opettaja-yrittäjätreffien ajaksi töiltään. Hämeen Yrittäjien jokaisessa paikallisyhdistyksessä on nyt valittu sekä koulutusvastaava että henkilö oppilaitosyhteistyöhön, minkä toivotaan tiivistävän yhteistyötä. Myös kattojärjestö Suomen Yrittäjissä tehdään yhteistyötä muun muassa YES-keskuksen kanssa. – Opettajilla täytyy olla helppo ja nopea yhteys yrityskentälle, Haukka sanoo.
|