Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
Kehittämiskeskus Oy Hämeen uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Heikki Hietanen haluaa olla mukana kehittämässä kotiseutunsa elinkeinopolitiikkaa ja kilpailukykyä. Syntyperäisenä hämeenlinnalaisena ja aktiivisena toimijana hän tuntee alueen ja sen erityispiirteet hyvin. Yhteistyön voimaan uskova Hietanen on vuosien varrella rakentanut hyvät verkostot sekä paikallisiin että valtakunnantason päättäjiin ja yhteistyökumppaneihin. Hänellä on useita luottamustoimia eri yhdistyksissä ja hallituksissa. Heikki Hietanen on toiminut aiemmin muun muassa Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten toimitusjohtajana ja päätoimittajana sekä HPK:n liigajoukkueen toimitusjohtajana. Hän siirtyy Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtajaksi Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan paikalta. Hietanen on koulutukseltaan ylioppilasmerkonomi. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan muun muassa Markkinointi-instituutin markkinoinnin johtamisen tutkinnolla ja kansainvälisellä johtamiskoulutuksella. Jouni Haajanen siirtyy marraskuun alussa koulutuskeskus Tavastiaa hallinnoivan Hämeenlinnan seudun Lisätiedot: hallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka, puh. 040 9000 150, Heikki Hietanen, puh. 050 373 0303 |
|