Hämeenlinnan Yrittäjät on aluejärjestö Hämeen Yrittäjien suurin paikallisyhdistys 785 jäsenellään. Yhdistyksellä on puheenjohtaja Risto Pekolan mukaan kaksi tärkeää roolia: perinteinen jäsentoiminta ja yrittäjien etujen ajaminen päätöksenteossa.
Palveluasiantuntija Sirpa Rahikainen markkinoi Hämeenlinnan kaupungin tontteja ja hoitaa asiakaspalvelua kaupungin maankäytön ja ympäristön palvelupisteessä, tontit ja kiinteistöt -palveluissa Wetterillä. Vastapainoksi toimistotyölle hän iskee erkkaa lapaan Pirttihirmuissa.
Yritysasiamies Erkki Alhainen on seurannut vii-meiset 24 vuotta elinkeinoelämää tiiviisti. Kesäkuun 1. päivä koittavat ansaitut eläkepäivät. Alhaisen työuraan on mahtunut nousu- ja laskukausia, ja muistoihin on kertynyt yrittäjien iloja ja suruja kasapäin. Viime vuosina Alhainen on seurannut yrityselämän muutoksia vanhojakin aikoja hieman haikaillen.
Kehittämiskeskus Oy Hämeen uusi yritysasiamies Marjo Nieminen uskoo yhteistyön voimaan. Kansainvälistyminen ja etenkin Venäjän kauppa ovat hänelle tuttua kauraa. Sopivasti uutta haastetta puolestaan riittää KOKO-koordinaattorin työssä ja hyvinvointialan sekä luovien alojen kehittämisessä.
Keskustaan saatiin lisää parkkitilaa. Nuorta ei jätetä -suurkampanja on käynnistymässä. Alle 18-vuotiaille on tarjolla Tutustu työelämään ja tienaa -malli. Hamkin taantumatalkoot vauhdissa. Linnanseudun Pitäjärinki tukee kyliä ja pitäjiä. Hyvän mielen hiihtoloma oli menestys. Yhteismarkkinoinnin edelläkävijä Häme ottaa uuden loikan.
Kiinteistö- ja isännöintialojen yrittäjät tapasivat helmikuun lopulla Raatihuoneella. Yrittäjien aamukahveilla kuultiin tällä kertaa mm. hankintalaista ja tilaaja-tuottaja-mallista, joka askarruttaa monella tapaa yrittäjiä. Tilaisuudessa saatiin myös tietoa ja hyviä vinkkejä liittyen hankintalakiin ja kilpailutuksiin.
Kehittämiskeskus Oy Häme teetti vuonna 2009 selvityksen Hämeenlinnan seudulla siitä, miten luovien alojen yritystoimintaa voitaisiin kehittää. Selvityksen pohjalta tehtiin hankesuunnitelma ja käynnistettiin Luova tila -hanke.
Koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) hyvinvointi-verkoston koordinaattorina toimiva Hämeenlinna järjesti KOKO-hyvinvointiverkoston seminaarin. Finlandia-talolla kuultiin puheenvuoroja mm. alueiden kehitystrendeistä, palvelu-strategioista ja kumppanuuksista. Verkosto sai myös tietoa Hämeenlinnan seudun tilaaja-tuottajamallista sekä ainutlaatuisesta yrittäjien kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
- Messuja, tapahtumia, tapaamisia ja seminaareja
- Omistajan-vaihdosklinikka
- Linnatuulen matkailupalveluiden numero muuttuu 1.4.
- HAMKin koulutusvaihtoehtoja
- Hyvän mielen pääsiäinen Aulangolla
- Kontaktointimatka Pietariin
- Vuoden NY-kohokohta lähestyy
- Yrittäjien aamukahvit
- Luovan ja hyvintointitoimialaryhmän tapaaminen
- Kriisi- ja traumatyön seminaarisarja
- Markku Mäkeläisen muistolle
- Vaikuta elinkeino-strategiaan
- Tapahtumia
- Kunta-asiaa
- TeknoBoostista
- Yrittäjän sijaispalveluhanke
- Finnpartnership
- Pk-yritysbarometri
- HankintaTieto-palvelu