|
Erkki Alhainen on työskennellyt yritysasiamiehenä 24 vuotta. Suurimman osan ajasta työnantajana on toiminut Hauhon kunta, mutta kuntaliitoksen jälkeen Alhainen on ollut Kehittämiskeskus Oy Hämeen palveluksessa. Parhaimman motivaation työhönsä Alhainen on saanut vuosien varrella yrittäjien onnistumista seuratessa. Hyvien yrittäjien kanssa on ollut mukava tehdä töitä ja se on palkinnut monet monituiset kerrat. – On hauska huomata, kun yrittäjä ja yritys kehittyvät, hän sanoo.
Hämeenlinnan seudun yritysrakenteesta on 95 prosenttia mikroyrityksiä. Lauseen viimeistä sanaa Alhainen ei voi sietää. – Mikro-sana on jotenkin yrittäjää halveksiva. Mikroyrittäjät työllistävät itsensä lisäksi 1–10 ihmistä. Ja jokainen joka pelkästään itsensäkin työllistää ja maksaa sosiaaliturvansa on tässä maassa kullan arvoinen. Arvostan pienyrittäjien tekemää työtä todella, hän sanoo. Alhainen korostaa, että pienyritykset harvemmin saneeraavat väkeä ulos. Kun isolla yrityksellä menee huonosti, rytäkässä poistuu kymmeniä työpaikkoja kerralla. Pienen yrityksen työntekijät ovat usein sisäistäneet sisäisen yrittäjyyden asenteen – he työskentelevät ”meidän firmassa” vaikka eivät sitä omistakaan.
Hauholainen sielu
Hauhon alueen hyvinvointi ja pärjääminen ovat olleet Alhaiselle aina sydämen asia, sillä hän on syntyperältään hauholainen. – Maaseudun hiljeneminen Suomen ytimessä on valitettava asia, hän sanoo. Hauholainen yritysrakenne on muuttunut vuosien saatossa radikaalisti. Viljelijöiden määrä yrittäjissä on pienentynyt ja muu yritystoiminta kasvanut. Moni maatila on perustanut maatalouden ulkopuolista toimintaa. Nykyisestä lamasta Alhainen ei ole kovin huolestunut hauholaisten yritysten kannalta, mutta joihinkin alihankintayrityksiin tilanne vaikuttaa jonkin verran.
Erityisen ylpeä Alhainen on hauholaisten yritysten yhteistyöstä. – Suuri osa on oivaltanut mikä yhteistyön merkitys on. Täällä on syntynyt 1990-luvun alussa Hauhon reitti ry eli hauholaisten matkailuyritysten yhteistyöyhdistys ja Hämeen Puuverkko vuonna 1994, joka on puualan yritysten verkosto. Alan yritykset täydentävä toistensa osaamista ja tekevät esimerkiksi yhteishankintoja, hän sanoo.
Uudet ajat ja toimintatavat ovat toisinaan saaneet Alhaisen muistelemaan menneitä. – Nykyinen EU:n ohjelmapolitiikka on muuttanut toimintatapoja, arvostetaan miljoonaluokan kokonaisuuksia, kun aiemmin pienemmät yritysten yhteishankkeet olivat haluttuja. Hämeen Puuverkko on tyypillinen esimerkki sellaisesta hankkeesta, joka on toteutettu yrittäjälähtöisesti, se on EU:n 5B-rahoitteinen hanke. Nykyään toimitaan ”virkamiesmäisemmin”, Alhainen sanoo.
Eläkepäivien varalle Alhaisella ei ole sen suurempia suunnitelmia. – Aika näyttää. Talossa ja kesämökissä riittää tekemistä. Sitä on sen verran elämänsä varrella ollut reissumiehen hommissa, että viettää mielellään aikaa kotona, hän sanoo. Viimeinen työpäivä koittaa 31.5. ja sitä ennen Alhainen viettää vuosilomia. – Kiitokset kaikista näistä vuosikymmenistä, jotka olen saanut tehdä työtä yrittäjien kanssa, Alhainen sanoo.
www.hauho.fi www.puuverkko.net |