Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Yritysasiamies Marjo Nieminen katselee aitojen ylikin


Marjo Nieminen suuri.jpg : 30.0361328125KbKuva: Kehken uusin kiinnitys on yritysasiamies Marjo Nieminen, joka hoitaa myös KOKO-koordinaatin tehtäviä.

Marjo Nieminen on työskennellyt nyt viitisen viikkoa Kehkellä yritysasiamiehenä ja tehtävään kuuluu myös KOKO-koordinaattorina toimiminen. Hän muutti Hämeenlinnaan Iisalmesta, jossa hän on asunut viimeiset neljä vuotta. Koska puolison työt ovat entisellä kotipaikkakunnalla, Marjo asuu vielä kahta kotia. Tarkoituksena on muuttaa kokonaan Hämeenlinnaan, kunhan puolisonkin työ- tai opiskeluasiat loksahtelevat kohdalleen.
– Syntyjäni olen aito hämäläinen, kotoisin Hollolan vanhasta kauppalasta eli Lahdesta. Hämeenlinna on viihtyisä ja historiallinen, ja siinä on kokonsa puolesta minulle kaupunkia ihan riittävästi, hän kertoo.

Marjo on koulutukseltaan tradenomi ja valmistuu ekonomiksi kunhan saa gradunsa valmiiksi.
– Molemmat tutkintoni liittyvät kansainväliseen kauppaan, jota vahvistaa kolmen vuoden kokemus vientiassistentin tehtävistä. Erityisosaamistani ovat siis kansainvälistymisasiat ja Venäjän bisnes sekä venäjän kieli. Saan työssäni yritysasiamies Markku Lindin kanssa kuuluttaa ilosanomaa, että elämää on muuallakin. Kyllä täällä yrityselämän kannattaisi katsella hieman tarkemmin aidan toisellekin puolelle, hän nauraa.

KOKOlailla uutta asiaa

Yritysasiamiehen tehtäviin kuuluvat kansainvälisyysasiat ovat Marjolle siis entuudestaan tuttuja. Etsikkoaikaa hän sanoo elävänsä KOKO-koordinaattorin tehtävässä, johon kuuluu hyvinvointialan ja luovien alojen kehittäminen muun muassa toimialaryhmien muodossa.

– Toisaalta on hyvä lähteä täysin puhtaalta pöydältä. Tehtävät tuntuvat todella mielenkiintoisilta. Kehke on aktiivinen yhteisö ja täällä on oivallettu se, miten asiantuntijaorganisaation tulee toimia. Asiantuntijan työn on itsenäistä ja johdon tulee luottaa alaistensa tekemisiin, hän sanoo.

Työn ohella Marjo ehtii harrastamaankin. Hän ottaa mielellään vastaan vinkkejä hyvistä harrastusmahdollisuuksista uudessa kotikaupungissaan.
– Rakkain harrastukseni on kutominen, joka onnistuu paikassa kuin paikassa. Mahdollisuuksien mukaan käyn mielelläni joogaamassa, jumppaamassa, elokuvissa ja teatterissa, hän kertoo.

Marjon työpiste sijaitsee Kehken toimistossa Raatihuoneenkadulla.
Puh. 050 3750 040, sähköposti marjo.nieminen@kehittamiskeskus.fi.

 


 


Palaa etusivulle