Lähetä kaverille
Anna palautetta
Anttilan tavaratalon parkkitalon kattotasolle voi nyt pysäköidä autonsa koko päiväksi. Anttilalla on yhteensä 430 parkkipaikkaa, joista 224 sijaitsee kattotasanteella. Ensimmäisessä kerroksessa pysäköinti on sallittu maksimissaan kahdeksi tunniksi vain asiakkaille ja sitä valvotaan. Parkkitalo on avoinna arkisin 7.00–18.15, lauantaisin 7.00–18.15 ja sunnuntaisin 11.00–16.15.
Linja-autoaseman takana on arkipäivisin käytössä kiekollisia asiakaspaikkoja klo 8–18 välisenä aikana. Wetterillä asiointiin on Paasikiventien puoleisessa reunassa 8 paikkaa, joissa 60 minuutin rajoitus. Linja-autoasemalla on lisäksi 6 pikaiseen asiointiin tarkoitettua parkkipaikkaa, 30 minuutin rajoituksella.
Kaivokadun viereinen, Turuntien ja Lukiokadun välissä oleva alue on sorapintainen ja sinne on tänä talvena aurattu Lukiokadun puoleiseen päähän lisäalue, jolla on noin 130 parkkipaikkaa. Alueen kokonaispaikkamäärä on 340 autopaikkaa. Alue on asemakaavan mukaan virallinen pysäköintialue.
Lisää.
Hämeenlinnan seudulla on tällä hetkellä noin 600 työtöntä nuorta ja luku on kovassa kasvussa. Yhteistyöllä voimme auttaa nuoria työllistymään. Työelämän ensimetreillä jo kahden viikon työkokemus voi auttaa elämässä eteenpäin. Keväällä käynnistyvä Nuorta ei jätetä -suurkampanja haastaa yrityksesi mukaan tärkeälle asialle, työllistämään 16–24-vuotiaita nuoria. Seudun monet yhdistykset ovat jo lähteneet mukaan tukemaan nuorten asiaa ja tulevat olemaan suoraan jäseniinsä yhteydessä asiassa. Monen toimijan yhteistyössä toteutetun suurkampanjan tarkoituksena on työllistää 390 hämeenlinnalaista nuorta lokakuuhun 2010 mennessä joko työllistämissetelin tai muun työllisyyttä lisäävän toimen avulla.
Lisätietoja: Nuorten työllistämistyöryhmän puheenjohtaja Sari Rautio puh. 040 522 0933
Alle 18-vuotiaiden peruskoululaisille ja lukiolaisille suunnatusta on tarjolla uusi kesätyöharjoittelu Tutustu työelämään ja tienaa -malli. Yritys voi tarjota kahden viikon työhön tutustumista 280 eurolla ei-ammattiin opiskelevalle nuorelle. Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet tästä mallista keskenään. Monelle 14-18-vuotiaalle tämä on tilaisuus saada edes lyhyeksikin aikaa kokemusta työelämästä, vaikka ammatillista osaamista nuorella ei vielä olekaan.
Lisätietoja: Paula Ahokanto, alueyhteyshenkilö, koulu-coach, Taloudellinen tiedotustoimisto/TAT-ryhmä
puh. 050 435 4845. Netissä
Linnanseudun Pitäjärinkin on Linnaseutu ry:n uusi hanke, jolla tuetaan Hämeenlinnan seudun paikallistoiminnan ja maaseudun kehittämistyötä yhdessä kylä-, asukas- ja kotiseutuyhdistysten kanssa. Pitäjärinki palvelee Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan alueella toimivaa reilua 90 yhdistystä. Se muun muassa tarjoaa apua kyläesitteiden ja suunnitelmien laatimiseen sekä kotisivujen tekoon. Lisäksi hankkeen puitteissa voidaan järjestää tapahtumia ja ideoida toimintaa sekä kasvattaa tunnettavuutta. Yhdistykset voivat myös käyttää kyläkoordinaattorin palveluita. Seuraava Kotikylä-lehti ilmestyy toukokuun lopussa.
Katso lisää.
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) osallistuu tänäkin vuonna aktiivisesti taantuman vastaiseen taisteluun. Taantumatalkoot-toimintatavan myötä HAMKiin palkataan 1-6 kuukauden työsuhteisiin yhteensä noin 150 harjoittelijaa tai vastavalmistunutta opiskelijaa.
- Taantumatalkoilla tuetaan opintojen etenemistä lisäämällä harjoittelumahdollisuuksia vaikeassa työllistymistilanteessa. Taantumatalkoilla tuetaan myös vastavalmistuneiden opiskelijoiden
työllistymistä ja tarjotaan mahdollisuus hankkia oman alan työkokemusta, kertoo HAMKin rehtori Veijo Hintsanen.
Työntekijöiksi ja harjoittelijoiksi palkattavat opiskelijat toimivat HAMKin eri toimipisteissä ja koulutusohjelmissa. Taantumatalkoot kestävät loppuvuoden, eli kaikki harjoittelu- ja työjaksot päättyvät vuoden loppuun mennessä.
Aulangolla oli hiihtolomalla lähes 20 000 käyntiä. Se on kirkas uusi ennätys. Kiinnostus Aulankoon on noussut ainakin 30 % aikaisemmasta. Tilastointia on pidetty 5 vuotta. Ykköskohde oli tietenkin Aulangon kylpylä elämyspalveluineen. Siellä oli yli 10.000 käyntiä.
Suosittuja olivat myös hohtokeilaus, sisäliikuntamaailma ohjelmineen, ratsastaminen, kärry- ja rekiajelut sekä retket Hämeen linnaan. Pelkästään sunnuntaina Aulangon Ulkoilumajalla kävi koko perheen peuhausriehassa 2 000 ihmistä nauttimassa aurinkoisesta kevätsäästä.
www.aulanko.fi
Lisätietoja: Marjo Salo, toiminnanjohtaja, Aulanko-Hämeenlinna Matkailu ry,
040 827 95 64, marjo.salo@aulanko.fi
Hämeen maakunta näyttää jälleen mallia muulle Suomelle alueellisen markkinoinnin toteutuksessa.
Häme on käynnistänyt uuden Häme 2.0:ksi ristityn vaiheen koko maakunnan ja sen seutukuntien
Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen yhteismarkkinoinnissa.
Häme käynnisti ensimmäisenä Suomessa koko maakunnan yhteismarkkinoinnin suunnittelun vuonna 2000
- toteutus alkoi seuraavana vuonna. - Ensimmäisen vaiheen myönteiset kokemukset ja tulokset rohkaisevat
ottamaan uuden ja rohkeamman loikan. Yhteismarkkinoinnissa maakunnan on mentävä entistä tiiviimmin
yhteisiin verkostoihin metropolialueen kanssa - sijaitseehan Häme sen kehällä. Hämeen identiteetti ja
vahvuudet on tietysti pidettävä kirkkaana esillä, sanoo maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja
Johannes Koskinen.
Myös yhteismarkkinoinnin organisaatiota on vahvistettu. Hämeen yhteismarkkinoinnista vastaa jatkossa
Häme-markkinointi, mikä on Hämeen Matkailu Oy:n aputoiminimi. Yhteismarkkinointia johtavassa
johtoryhmässä ovat edustettuna Hämeen liitto, Häme-markkinointi/Hämeen Matkailu Oy, Forssan Seudun
Kehittämiskeskus Oy, Kehittämiskeskus Oy Häme, Janakkalan kunta sekä Riihimäen Teollisuuskylä Oy.
Lisää.