|
|
Voisi sanoa, että uusia yrityksiä perustetaan kuin sieniä sateella. Yrityksen perustaminen ei ole kuitenkaan yksilötasolla mikään läpihuutojuttu, vaan iso päätös, joka vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen. – Vaikku lukumääriä tuijotetaankin, kannattaa muistaa, että yrittäjyyteen ei voi ketään pakottaa. Se on valtava päätös ottaa vastuu omasta yrityksestä ja kaikesta siihen liittyvästä, sanoo Hämeen Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Olli Kari. Kari tietää tarkkaan mistä puhuu, sillä hän on ollut seuraamassa yli kahdentuhannen yrityksen perustamista Uusyrityskeskuksen kautta. – Tarjoamme asiantuntija-apua yrityksen perustajalle, meillä on käytössämme monia eri instrumentteja, joilla kartoitamme riskejä ja minimoimme niitä, Kari kiteyttää Uusyrityskeskuksen tehtävän. Yrittäjyydestä puhutaan koko ajan enemmän myös oppilaitoksissa. Yrittäjyys osataan nähdä mahdollisuutena monella eri alalla. Hämeenlinnan seudulla perustetaan tasaisesti kaupan, tuotannon ja palvelualan yrityksiä. – Nyt ei ole ollut mitään piikkejä, kuten vuosituhannen alussa oli tietotekniikan yritysten suhteen tai sen jälkeen rakennusalalla ja hoiva-alalla, Kari kertoo.
Nettokasvu jatkaa kulkuaan
Yrityksiä on perustettu kasvavaan tahtiin koko 2000-luvun. Hämeenlinnan seudulla yrityksiä on perustettu tällä vuosituhannella joka vuosi enemmän kuin edellisenä vuonna, yrityksiä on myös poistunut joka vuosi vähemmän kuin edellisenä vuonna eli nettokasvua on saatu vuosittain tasaisesti lisää. Neljän vuoden välein tilastoissa tapahtuu luonnollinen pudotus, sillä Patentti- ja rekisterihallitus puhdistaa tilastoista yritykset, joilla ei käytännössä ole minkäänlaista toimintaa. – Kaikilla mittareilla mitattuna Hämeenlinnan seutu on ylivoimaisesti vilkkain yritysten perustamisissa suhteutettuna asukaslukuun tällä alueella. Riihimäki-Hyvinkää-seudulla kehitys on ollut hieman haitarinomaista – välillä on hyviä ja välillä huonompia vuosia, mutta plussalla mennään selkeästi. Forssassa kehitys ei ole ollut niin hyvää, mutta tällä hetkellä mennään nettokasvussa sielläkin. Lahden seudulla olisi resursseja parempaankin, Kari summaa. Taloutta koskevien huonojen uutisten vaikutus yritysten perustamiseen voi olla kahdensuuntainen. Joko yritysten perustaminen hiipuu entisestään tai sitten tilanne kääntyy voitoksi ja työttömäksi jääneet näkevät yrittäjyydessä mahdollisuuden työllistymiseen. – Millään lähiseudulla ei ole syytä huolestumiseen yritysten määrien perustamisessa, eikä varsinkaan Hämeenlinnan seudulla. Vireillä on paljon hankkeita, mikä lisää yritysten perustamista, Kari uskoo. Myös Hämeenlinnan seudun loppuvuoden luvut näyttävät tällä hetkellä hyvältä. – Viime vuoden luvut tullaan ylittämään. Olemme jo itse asiassa hieman odotelleet notkahdusta, mutta sitä ei ole tullut. Uusyrityskeskus on toiminut 12 vuotta ja koko ajan luvut ovat olleet positiivisia. Outo juttu, Kari ihmettelee. Yksi asia Karia kuitenkin huolestuttaa. Sukupolvenvaihdosten määrä tulee lähivuosina olemaan huimaa, samoin yritysostojen. – Olemmeko jäämässä junasta? Sukupolvenvaihdoksen prosessin läpikäyminen on paljon pidempi kuin yrityksen perustamisessa, yrittäjien kannattaisi tiedostaa asiat ajoissa. Pelkäänpä, että tulevista kaupoista ei kerralla selvitä, Kari sanoo.
Hämeenlinnan seutu 2008 (kaikkien seutujen luvuista on vähennetty asunto-osakeyhtiöt) - yritysten nettokasvu 218, perustetut 334, lopetetut 116
Riihimäki-Hyvinkää 2008 - yritysten nettokasvu 253, perustetut 324, lopetetut 71
Forssan seutu - yritysten nettokasvu 70, perustetut 131, lopetetut 61
Lahden seutu - yritysten nettokasvu 323, perustetut 656, lopetetut 333
www.hameenuusyrityskeskus.fi |