Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
|
Kaupan ja palvelujen monitoimitalo Tuulonen on ensikertaa täydessä kukoistuksessaan joulunaikaan. Tuulosesta löytyy kasoittain kauneutta ja terveyttä, kodin sisustusta, erikoisliikkeitä ja myös virkistystä ostosten lomassa. Iittalan Lasimäki puolestaan on etenkin joulun alla täynnä tunnelmaa ja upeita tuotteita. Lasimäellä ostoskoriin tarttuu laadukasta designia, käsityötä, sisustustuotteita ja erikoisherkkuja. Iittalan Lasimäki on auki joka päivä ympäri vuoden, joten ostoksille löytyy aina sopiva aika. Tuulonen ja Lasimäki ovat hyviä esimerkkejä monipuolisista ostoskohteista, ja seudulla on paljon muutakin. Hämeen jouluostoskampanjalla ”Häme on jo ovella” halutaankin muistuttaa paikallisia ihmisiä siitä, että joululahjat voi hankkia myös läheltä. Seudulta löytyy yllättävän monta tehtaanmyymälää, joista joululahjoja tullaan hakemaan kauempaakin. Täkäläiset eivät välttämättä aina muista, että Hämeenlinnan seudulla on muun muassa Boreus, kynttilätehdas Cintre, Finnkarelia, Hopeajaloste ja Hunaja-Aitta. Ilosen Puutyöltä löytyvät oivaltavat lahjat, Katinalan Lihakaupasta puolestaan joulun lihatuotteet – lähilihaa vuoden tärkeimpään juhlaan. Neljä koota eli Kultakeskus, Korttinurkka, Kultasuklaa ja Kyyrölän Savi sijaitsevat myös seudulla. Wetterhoff on jo käsite ja Tuulosrievä sekä Vanajan keksit taatusti kotimaisia. Nanso, Penkola, Prima-mausteet, SA-kauppa, Lepaan viini- ja puutarhatila sekä Maustepörssi – siinä tarpeeksi monta syytä tehdä jouluostokset Hämeessä. Lisää ostoskohteita löytyy netistä. Lisää hämäläisiä ostoskohteita: http://www.hame.fi – matkailu - > jouluostoksille
|