Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Lukijatapaaminen


jaana_paavilainen_suuri.jpg : 30.3974609375Kb 

Kuva:
Tirehtööri Jaana Paavilainen ei halua enempää eikä vähempää kuin muuttaa kotimaisen vaatteen arvostusta kuluttajan silmissä.

Kuka olet?
Olen Jaana Paavilainen. Ennen kaikkea olen ihminen iloineni ja suruineni. Vaikka olen kova tekemään työtä, en ole kone, vaan minussa on tunteita, ajatuksia, luovuutta ja välittämistä. Olen kuitenkin enemmän tekijä eli haluan mieluummin tehdä asioita kuin olla sivustaseuraajan roolissa.
Työ on harrastukseni, rentoudun työtä tehdessä ja koen, että yrittäjänä olen aina töissä joko verkostoitumassa tai muuten. Ja se on ilo. Vapaa-aikaani kuuluu kävelemistä ja kulttuuria.

Mitä teet työksesi?
Yrityksen johtajana kannan vastuuta. Johtajuus on ennen kaikkea vastuunkantamista tuotteista, ihmisistä ja yrityksen taloudellisesta tilanteesta.
Minua harmittaa, että en ole saanut suomalaisen vaatteen arvostusta nostettua ja tätä yritystä kasvamaan nopeammin. En ole kyennyt ratkaisemaan niitä lainalaisuuksia, joilla se tehdään. Jos en pysty ratkaisemaan sitä tällä yrityksen historialla, tietotaidolla ja ihmisillä, jotka minulla on käytössäni, niin menee varmasti kauan ennen kuin kukaan muukaan sitä tekee. En halua mitään sädekehää pääni ympärille, mutta jonkun pitää uskaltaa yrittää ratkaista tämä ongelma.
Tulevaisuudessa kilpailu ei ainakaan vähene, mutta koska koen nämä asiat itselleni tärkeiksi, stressiäkin on helpompi hallita.

Mitä yritykselle kuuluu?
Tämä on nyt erittäin työntäyteistä aikaa. Meillä on paljon uusia asioita menossa. Viimeisimpänä elämyshanke, jonka kartoitus on juuri tehty Tekesin kanssa.
Tavoitteena on tehdä Suomen Pukutehtaasta elämys- ja vierailukohde. Perinteinen alihankintatyö ei riitä yrityksen kehittämiseen, joten on herätettävä jollain muulla keinoin kuluttajien kiinnostus suomalaista tekstiilityötä kohtaan. Vaatteen on oltava elämys, ja elämyksellä ja tarinoilla saadaan lisäarvoa tuotteelle ja sitä kautta kuluttaja arvostamaan ja ostamaan kotimaisia vaatteita. Ostajan täytyy ymmärtää, mistä hintaero kotimaisen ja tuontivaatteen välille syntyy.

Elämyshankkeen kartoitus tehtiin oppilaitosten, matkailun ja kuluttajien keskuudessa. Saimme hyvää palautetta esimerkiksi siitä, että vaatteista voitaisiin tehdä vaihtuva ”taidenäyttely” ja tarjolla voisi olla tuunauspajoja, muotinäytöksiä ja opastettuja kierroksia Suomen Pukutehtaan tekstiililaitoksessa. Hämeen Matkailun kanssa aloitammekin yhteistyön tällaisten elämyspakettien järjestämisessä.

Minulla on tapana esittää paljon ideoita, ja osa niistä on keskeneräisiä. Yksi uusi idea on panttisysteemi, jossa vaate palautetaan valmistajalle käytön loputtua. Näin voisimme hyödyntää materiaaleja ja vaate jäisi Suomeen kiertämään. Ja syntyisi myös niitä tarinoita.
Syksyllä lanseeraamme uuden vaatemalliston ja käynnissä on myös Komeasti kotimaisessa -kilpailu, jossa ihan kuka vain pääsee osallistumaan vaatteiden suunnitteluun tarinoin ja kuvin.

Päivän motto?
Asenne ratkaisee aina.
Moni miettii, että ei voi onnistua tai oppia jotain asiaa. Oikealla asenteella se on kuitenkin aina mahdollista. Jos urheilija hakee kilpailussa pronssia, hän pääsee ehkä juuri ja juuri kymmenen parhaan joukkoon.
Joskus olosuhteet voivat olla vastassa, voi olla edelläkävijä tai jälkijunassa esimerkiksi jonkin tuotteen suhteen. Asenne ei kuitenkaan tarkoita mitään pilvilinnojen rakentamista. Jos vastaan tulee epäonnistumisia, niin siinäkin tilanteessa oikea asenne auttaa eteenpäin.
Oma asenne auttaa myös hyvän palvelun saamisessa. En muista, että olisin saanut mistään liikkeestä huonoa palvelua Hämeenlinnassa.

Sovita Oy

Hämeenlinnalainen Sovita Oy on perustettu vuonna 2007 säilyttämään ja kehittämään suomalaista historiallisesti merkittävää osaamista ja ammattitaitoa tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa. Yritys valmistaa ja valmistuttaa kaikki tuotteensa Suomessa. Valmistuksessa otetaan huomioon yrityksen yhteiskuntavastuu ja mahdollisuus hyödyntää tuotannossa kaikki materiaali mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen.
Suomen Pukutehdas on Sovita Oy:n oma tuotemerkki, joka jatkaa Valtion Pukutehtaan vanhojen historiallisten kaavojen ja virkamiesmallien elinkaarta, modernisoituina kuluttajamalleina.

Katso: www.sovita.fi

 


Palaa etusivulle