Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
Aluekeskusohjelman(AKO), alueellisen maaseutuosion (AMO) ja saaristo-ohjelman yhdistävästä koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO:sta on muotoutumassa paikallisen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan koordinoinnin väline, jolla tuetaan strategista kehittämistyötä, toimijoiden yhteistyötä sekä käynnistetään ja kiihdytetään strategisesti keskeisiä hankkeita. Tarkoitus on myös parantaa alueiden kilpailukykyä rakentamalla verkostoja ja kumppanuuksia aluekehittämisen kannalta keskeisten toimijoiden välillä. Hyvinvointi on yksi KOKO:n teemaverkostoistaKOKO-ohjelman tavoitteita tuetaan valtakunnallisilla teemaverkostoilla, joista yhden teemana on hyvinvointi. Hyvinvoinnin teemaverkosto on väline hyvien käytäntöjen ja osaamisen välittämiseksi sekä synergiahyötyjen luomiseksi. Hämeenlinnan seutu on valittu koordinoimaan kansallista hyvinvointiverkostoa vuosina 2010–2013. Valinta on merkittävä osoitus siitä, että seudulla tehtyä työtä arvostetaan. Verkoston koordinaatio on tärkeä myös imagollisesti ja se avaa uuden vaikuttamiskanavan moniin ministeriöihin. Hyvinvointiverkoston tavoitteena on tarjota kansallinen toimintafoorumi hyvinvointialan kehittäjille ja toimijoille ja siten tukea käynnissä olevaa alan toimintaympäristön muutosta, tilaaja-tuottajamallin hyödyntämistä. Hyvinvointialaan katsotaan kuuluvaksi sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kuntoutus-, hoito- ja hoivatyön lisäksi ennaltaehkäisevä työ, liikunta-, kulttuuri- ja elämystuotanto sekä näihin liittyvät palvelut, tuotteet ja järjestelmät. Hyvinvointiverkoston visiona on, että vuoteen 2013 mennessä hyvinvointiverkoston kansallinen toimintamalli on vakiinnutettu. Verkosto nähdään merkittävänä valtakunnallisena vaikuttajana, jonka toimijat ovat sitoutuneet hyvinvointialan aktiiviseen kehittämiseen. Mitä koordinaattori tekee?Verkostokoordinaattori vie viestiä TEM:n suuntaan ja toisaalta pitää alueet ajan tasalla valtiohallinnon suuntaviivoista. Uudelleen organisoitu tulevaisuustyöryhmä pohtii yhdessä hyvinvointialan haasteita ja tulevaisuutta, ja tässä tehtävässä koordinaattorilla on tärkeä rooli olla alueiden äänitorvena. Tämän lisäksi verkostolle koordinoidaan yritysvetoinen ohjausryhmä tiiviissä yhteistyössä temaattisten toimintaryhmien kanssa. Verkoston koordinointiin liittyviä hallinnollisia asioita ovat verkostorahoitus ja toimenpiteisiin liittyvien asiantuntijapalveluiden ostojen suunnittelu ja koordinointi. Sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen ja viestintä kuuluvat myös verkostokoordinoinnille. Koordinaattorin keskeiset toimintatavat: Verkoston koordinaatio on osa Hämeenlinnan seudun KOKO-ohjelman toteutusta, josta vastaa Kehittämiskeskus Oy Häme. Hyvinvointiverkoston operatiivisesta toiminnasta vastaa Sosiaalikehitys Oy. Katso lisää www.tem.fi/koko Kuva:
|
|