Lähetä kaverille
Anna palautetta
|
Elinkeinoelämän aluekehitystyön kannalta on tärkeää, että koulutussektori on tiiviissä yhteistyössä yrittäjäkentän kanssa. Ajatus elinkeinoelämäpassista lähti liikkeelle YES-tiimin kokouksessa, jossa mietittiin miten opettajat saataisiin entistä aktiivisemmin mukaan elinkeinoelämään ja sitä kautta aluekehitykseen. Passissa on eri tasoja, jonka saavutettuaan opettaja saa esimerkiksi kurssin, seminaarimatkan tai lahjakortin. Ensimmäisellä tasolla opettaja on käynyt YES-peruskoulutukset ja osallistunut esimerkiksi yritysvierailuille. Passi on tarkoitus toteuttaa sähköisenä versiona, jolloin olisi myös mahdollista verkostoitua yrittäjyyskasvatusta työssään hyödyntävien opettajien kesken. |
|
Kuva:
|