Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


HYK yhteistyössä 24 h -leirille



HYKin lukion lehtorit Leena Virtanen ja Anne Ahvenharju ovat järjestämässä yhdessä leiriohjaajien kanssa NY 24 h -leiriä Aulangon Lomakylässä syyskuun 24.–25. päivä. Yrittäjyysleirit ovat osa Nuori Yrittäjyys ry:n opetusohjelmaa. 24 h -leiri on tarkoitettu lukiolaisille, 12 h -leiri yläkoululaisille ja 6 h -leiri alakoululaisille.
Leiri toteutetaan englannin kielellä, sillä leirille osallistuu saksalaisen yhteistyökoulun Philipp-Melanchthon-Gymnasiumin opiskelijaryhmä, jossa on yli kymmenen opiskelijaa. He majoittuvat HYKin opiskelijoiden perheisiin. HYKläiset vierailivat viime vuonna Saksassa.


Saksalaisten ohjelmaan kuuluu muun muassa käynti Rautaruukilla ja tutustuminen BBA-tutkintoon Valkeakosken HAMKissa. Ryhmä käy myös Hakan jalkapallo-ottelussa. Hämeenlinnan kaupungin vastaanotto järjestetään Raatihuoneella.
Viikko huipentuu 24 h -leiriin Aulangon Lomakylässä.
– Leirin ohjelma toteutetaan nuorilta nuorille periaatteella. Yksitoista opiskelijaamme osallistui juuri ohjaajakoulutukseen, Leena Virtanen kertoo.

Palaute kuuluu asiaan

Leirillä ryhmät perustavat yrityksen, tekevät sille SWOT-analyysin, suunnittelevat mainontaa ja markkinointia, rakentavat Power Point- esityksen ja esittävät tulokset muille. Paras yritysidea palkitaan ja kaikille ryhmille annetaan palautetta. Arviointiin vaikuttavat myös esimerkiksi ryhmän yhteistyötaidot.
– Yrittäjyyskasvatuksen yksi tarkoitus on opettaa antamaan palautetta rakentavasti ja vastaanottamaan sitä, Ahvenharju sanoo.
– Ja nämä yrittäjyyttä opiskelevat osaavatkin ottaa sitä erityisen hyvin vastaan, kun ovat tottuneet siihen, Virtanen lisää.

Katso Hämeenlinnan yhteiskoulu

Kuva:
– Englanninkielisen leirin vetämisessä on haastetta, mutta se onnistuu, sillä meidän opiskelijoillamme on hyvä kielitaito, sanovat Anne Ahvenharju ja Leena Virtanen.

24 h suuri.jpg : 51.4365234375Kb

 

Palaa etusivulle