Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


Ajankohtaista



Futuuri 2009 - ilmoittautuminen on alkanut

Futuuri 2009 kokoaa yhteen kaikki eli mukana ovat muun muassa Hämeen ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Tavastia, TE-toimisto, Kauppakamari ja yrittäjäjärjestö. Tavoitteena on saada tapahtumaan noin 7 000–10 000 oppilasta ja opiskelijaa.

Futuuri 2009 tapahtumassa 5.-6.11. Verkatehtaan lämpiö, studio, aula ja yläkerta on valjastettu eri teemojen käyttöön. Lukio ja ammatillinen koulutus, työelämään siirtyminen, yrittäjyyskasvatus ja yrittäminen sekä päihteettömyys esitellään omilla alueillaan, omissa väreissään.

Tarkoituksena on, että kävijät tutustuvat jokaiseen teemaan. Opettajan johdolla saapuva ryhmä valitsee opintokohteeksi vähintään yhden aiheen jokaisen teeman sisältä. Aiheista on tehty valmiiksi tehtäviä, jotka oppilaat tekevät ja palauttavat opettajille. Opettajat voi halutessaan laatia myös itse tehtävät oppilailleen. 

Lukioita ja ammatillista koulutusta esittelevän teeman alla käsitellään muun muassa sitä, millaista on opiskella lukiossa ja minkälaisia teemalukioita Hämeestä löytyy. Ammatillisen koulutuksen mahdollisuudet ja opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa tulevat myös kävijälle tutuiksi. Vielä omaa alaansa etsivät ja omia taipumuksiaan miettivät saavat osastolta vinkkejä mukaansa.

Työelämään siirtyville esitellään Hämeessä toimivia tuotanto- ja palveluyrityksiä, jotka etsivät työntekijöitä yrityksiinsä. Hyvinvointialan yrityksistä ja työpaikoista kiinnostuneet löytävät osastolta tietoa. Myös työvoimatoimiston palvelut ja oppisopimuskoulutus sekä nuorisojärjestöt esittäytyvät kävijöille.

Yrittäjyyskasvatus ja yrittäminen ovat esillä omana teemanaan. Osastolta löytyy vastauksia esimerkiksi kysymyksiin, mitä on yrittäminen, mikä on Paras idea -kilpailu tai minkälaisia mahdollisuuksia tarjoaa Hämeenlinnan yhteiskoulun yrittäjyyslinja. Myös Hämeen Yrittäjät, Kauppakamari ja Uusyrityskeskus ovat mukana osastolla. Esittelyssä ovat myös Nuori Yrittäjyys ry ja sen ”Vuosi Yrittäjänä” -ohjelma sekä alueellinen NY-messutapahtuma. Luvassa on myös mielenkiintoisia yrittäjätarinoita.

Päihteettömyys-teeman alla kävijöillä on mahdollisuus nähdä huumeiden käyttäjän karu arki. Millainen on keskiverto käyttäjän elämänkaari? Huumeiden lisäksi tapetilla ovat tupakka ja alkoholi. Miten tupakointi vaikuttaa välittömästi tai pidemmällä aikavälillä? Mikä on alkoholin varhaisen käytön vaikutus tulevaisuuteen? Onko ilo ilman viinaa teeskentelyä? Mukana päihteistä puhumassa ovat myös Jarmo Luttinen ja Humaus- sekä nuorisotoimijat.

Teemojen lisäksi Futuuri 2009 tarjoaa mielenkiintoisia pelejä Bio Rexissä. Paras idea -kilpailun aivoriihi on suunnattu yläasteen oppilaille ja lukiolaisille. Näytteilleasettajina ovat muun muassa Puolustusvoimat ja Poliisi. Luvassa on lisäksi musiikki- ja tanssiesityksiä.

Opettajille on ohjelmassa erikseen omat luentonsa muun muassa luovuudesta ja lahjakkuudesta. Heillä on myös mahdollisuus tutustua NY-ohjelman ja TAT:n opetusesitteisiin.

Tapahtuman nettisivut osoitteessa www.futuuri2009.fi  

Ilmoittautuminen on alkanut 1. syyskuuta. Opettajat ilmoittavat tapahtumaan kerralla koko luokkansa nettisivujen kautta.

Lisätietoja: Hillevi Kaarlenkaski, YES-keskus, puh. 0500 599 755 tai hillevi.kaarlenkaski@projektistudio.fi
Tapahtuman järjestäjät: Hämeen Messut, messujohtaja Kari Markkanen, puh. 040 740 7696, YES-keskus/Kehittämiskeskus Oy Häme, Humaus-toimijat/Hämeenlinnan kaupunki

Katso lisää messuista ja tapahtumista seudulla.

Opettajien koulutuspäivä Verkatehtaalla

Kutsumme Hämeenlinnan seudun alakoulujen ja yläkoulujen opettajat koulutusiltapäivään:

Yrittäjyyskasvatus teoriasta arjen toiminnaksi

Kehittämiskeskus Oy Hämeen YES-keskushanke järjestää halukkaille opettajille innostavan ja iloisen iltapäivän yrittäjyyskasvatuksen merkeissä Verkatehtaalla 30.9.2009 klo 11.30–16.00.

YES-iltapäivän ohjelmassa on hyppysellinen teoriaa, kourallinen kokemuksia ja laatikollinen tuntimalleja yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseksi kouluissa!

Lisäksi kuullaan asiaa mm YES-keskuksen palveluista ja NY-toiminnasta kahvin ja pienen välipalan lomassa.

Tervetuloa mukaan kaikki yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostuneet opettajat!

Ilmoittaudu 18.9.2009 mennessä:
hillevi.kaarlenkaski@projektistudio.fi
tai 0500 599 755


HUOM!
Opettajat saavat mukaansa YES-boxin, joka sisältää mm hyviä käytännön vinkkejä ja caseja yrittäjyyskasvatuksen tunneille sekä YES-keskuksen yhteistyökumppaneiden yrittäjyyskasvatuksen materiaaleja!

Käy kurkkaamassa myös www.yes-keskus.fi !

Futuuri_suuri.jpg : 26.841796875Kb

 

Palaa etusivulle