Palaa etusivulle

Lähetä kaverille
Anna palautetta


HYKin lukio kasvattaa sisäiseen yrittäjyyteen


Hämeenlinnan yhteiskoulun lukiossa (HYK) yrittäjyyskasvatus on sisäistetty sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa osaksi kaikkea toimintaa. Yrittäjyys ei ole vain erillinen ja yksittäinen kurssi, vaan se on osa
laajempaa ajattelua. HYKissä yrittäjyys on luovuutta, itsenäisyyttä, rohkeutta, riskinottokykyä ja oma-aloitteisuutta – enää koulussa ei keskustella siitä harhakäsityksestä, yritetäänkö kaikista oppilaista tehdä yrittäjiä. Yrittäjyyden arvojen merkitys tunnustetaan koko koulussa – tuli oppilaasta sitten työntekijä tai yrittäjä.

– Yrittäjyys on asennetta, se näkyy kaikessa mitä oppilas tekee. Yrittäjyys on kaikkia niitä taitoja, joita tarvitaan työelämässä. Oppilas uskaltaa ottaa riskejä ja tekee parhaansa, sanovat HYKin lukion rehtori Pieta Tukkimäki-Hildén ja opinto-ohjaaja, linjakoordinaattori Anne Ahvenharju.

HYKissä alkoi viime syksynä ensimmäinen Luovan yrittäjyyden linja, joka painottuu yrittäjyyskasvatukseen entistä vahvemmin. Lukiossa on kaikkiaan parikymmentä erilaista yrittäjyyskasvatuskurssia, joista oppilaat voivat valita itseään eniten kiinnostavat. Esimerkkeinä HYKin yrittäjyyskasvatuskursseista toimivat Matkailuyrittäjyyskurssi, Ruukki-kurssi, Projektiosaamisen kurssi, Nuori Yrittäjä -toiminta ja Paras idea -kilpailu. Yrittäjyyskurssit ovat pääosin avoimia kaikille lukiolaisille, mutta osa yrittäjyyskurssista on
tarkoitettu vain yrittäjyyslinjalaisille. Näistä esimerkiksi "Teho-Tet" toteutetaan yhteistyössä Hämeenlinnan Yrittäjien kanssa.
Yrittäjyyslinjalaisten lukiotutkintoon kuuluu kahdeksan pakollista yrittäjyyskurssia. Lukiossa toimii myös luovuuskerho, jossa oppilaat ovat muun muassa saaneet tutustua luovan alan yrittäjiin ja kehittää omaa erityisosaamistaan luovuuden saralla.

Aito yhteys yritysmaailmaan

Hämeenlinnan yhteiskoulun lukio toimii yrittäjyyskasvatuksen mallina monelle koululle. Yrittäjyyskasvatuspäivässä 29.4. Verkatehtaalla se on mukana yhtenä case-esittelynä. Tarkoituksena on lähitulevaisuudessa levittää asennetta myös alaluokille tutor-toiminnan muodossa.
– Kyllä osaamisemme on tunnustettu. Käymme myös keskusteluja Opetushallitukseen päin yrittäjyyskasvatuksen linjauksista, Tukkimäki-Hildén sanoo.

Yrittäjyyskasvatus ei toimisi ilman aitoa yhteyttä yritysmaailmaan. HYKissä yhteistyötä on tehty muun muassa Hämeenlinnan Seudun Osuuspankin, Ruukin, Vanajanlinnan ja Kehittämiskeskus Oy Hämeen kanssa. Käytännönläheiset projektit ja kurssit pistävät oppilaat tekemään oikeasti asioita pulpetissa istumisen vastapainoksi. Tänä keväänä oppilaat pähkäilevät Malli YK-kokouksen kimpussa, joka on Suomen YK-liiton järjestämä kokous nuorille. Projektiryhmä suunnittelee ja toteuttaa kokouksen yhdessä Suomen YK-liiton ja Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Dokumenttiryhmä puolestaan työstää projektista oikean elokuvan.
– Annamme oppilaille aina kun mahdollista tilaisuuden esiintyä, juontaa tai antaa lausuntoja, Tukkimäki-Hildén sanoo.

 

Hyklaiset suuri.jpg : 45.75390625Kb

Kuva:
Hykkiläiset eturivissä vasemmalta Pieta Tukkimäki-Hildén, Vesa Fagerlund, Ilmari Ojanen, Anne Ahvenharju, Mari Helenius ja Jenni Karkkula. Takarivissä vasemmalta Riku Puumalainen ja Niko Salmi.

 


Palaa etusivulle